LAHTI
Mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, humausaineen käyttörikokseen sekä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta Päijät-Hämeessä keskiviikkona 27. syyskuuta. Hämeen poliisi kertoo poliisipartion pysäyttäneen miehen kuljettaman henkilöauton tarkastusta varten aamuneljän aikoihin Lahden Mukkulassa.
Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta koska mies vaikutti uneliaalta ja sekavalta, päätti partio suorittaa hänelle huumepikatestin, joka antoi positiivisen tuloksen. Lisäksi miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Autossa oli kuljettajan lisäksi myös sen omistaja, parikymppinen mies. Hänen epäillään syyllistyneen ajokorttirikkomukseen, koska oli luovuttanut auton ajo-oikeudettoman kuljetettavaksi. Lisäksi hänen epäillään syyllistyneen huumausaineen käyttörikokseen, kun autosta löytyi huumausaineita edellä mainitun rikosnimikkeen verran.