SIEVI
Epäilty on tunnustanut teon poliisille. Hänet on pidätetty, ja poliisi tulee esittämään häntä vangittavaksi todennäköisin syin epäiltynä taposta.
Oulun poliisilaitoksen rikostutkinnassa on tutkittavana Pohjois-Pohjanmaalla tapahtunut epäilty törkeä väkivallanteko, tiedottaa Oulun poliisilaitos.
Oulun poliisi kertoo tiedotteessaan, että Sievissä tehtiin lauantai-iltana 28. lokakuuta henkirikos. Poliisi otti epäillyn kiinni rikospaikalta ja tutkii tapausta tappona.
Henkirikoksesta epäilty ilmoitti itse tapahtuneesta hätäkeskukseen, ja poliisi otti hänet kiinni rikospaikalta. Uhri oli menehtynyt saamiinsa vammoihin. Sekä epäilty, että uhri ovat sieviläisiä, ja he tunsivat toisensa.
Epäilty on tunnustanut teon poliisille. Hänet on pidätetty, ja poliisi tulee esittämään häntä vangittavaksi todennäköisin syin epäiltynä taposta.
Poliisi selvittää esitutkinnassa mm. teon motiivia. Oulun poliisi sanoo, että se ei tule tiedottamaan asiasta enempää esitutkinnan aikana.