puhelimen kuoret

Sipoon henkirikos | Ylen mukaan uhria ammuttiin useita kertoja

Julkaistu




SIPOO

Itä-Uudenmaan poliisi tutkii Itä-Uudellamaalla tapahtunutta epäiltyä vakavaa väkivallantekoa. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrottiin viime torstaina, että poliisi sai uudenvuodenyönä kello neljän aikaan tehtävän Sipoossa sijaitsevalle ST1 -kylmäasemalle. Ilmoituksen mukaan kohteessa makasi mies maassa.

– Poliisi ja ensihoidon yksikkö saapuivat tapahtumapaikalle yhtäaikaisesti. Maassa maannut mieshenkilö todettiin ensin poliisin toimesta elottomaksi ja sen jälkeen ensihoidon toimesta kuolleeksi, kertoi rikoskomisario Rauno Jämsä Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta tuolloin.

– Tapahtumapaikalla tehtyjen esiselvitysten perusteella miehen epäillään menehtyneen henkirikoksen uhrina, Jämsä jatkoi.

Myöhemmin saman päivänä poliisi otti tapahtumaan liittyen kiinni kolme epäiltyä. Poliisi esitti seuraavana päivänä ainakin osaa kiinniotetuista henkilöistä vangittavaksi. Kolmekymppiset epäillyt vangittiin todennäköisin syin epäiltynä taposta.

Tiistaina Yle Uutiset uutisoi, että uhri menehtyi ampumisen seurauksena. Tutkinnanjohtaja Jämsä kertoo Ylelle, että uhria ammuttiin useita kertoja kylmäaseman pihalla. Tarkka laukausten lukumäärä ei ole tiedossa.

– Epäiltyjen kertomukset ovat ristiriitaisia. Vaikuttaa siltä, että ampujia on ollut useampi kuin yksi, Jämsä kertoo Yle Uutisille.

Epäillyt ovat myöntäneet olleensa paikalla, kun miestä ammuttiin. Poliisin on kuulusteluissa saanut selville, että uhri oli liikenteessä kolmikon kanssa. Epäillylle ja uhrille oli tullut riitaa uhrin, ja se päättyi ampumiseen.

Poliisi on löytänyt ampumisessa käytetyn aseen ja osan patruunoista. Tällä hetkellä poliisi suorittaa niihin teknistä tutkintaa.


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

VAARATIEDOTE: Tuomarilan VPK:n vanha rakennus ilmiliekeissä Espoossa – alueelle aiheutuu runsaasti savua

ESPOO Espoon Tuomarilassa sammutetaan rakennuspaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 19.21. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että...

Mies tarttui liikkeessä olleen linja-auton rattiin Helsingissä – kuljettaja onnistui pitämään auton tiellä

HELSINKI Helsingin poliisi hälytettiin tehtävälle Helsingin Kannelmäkeen helatorstain iltana. Poliisi vastaanotti Hätäkeskukselta tehtävän puoli seitsemän...

Rattijuoppo pakeni poliisia anastetulla autolla Itä-Vantaalla ja Pohjois-Helsingissä

HELSINKI - VANTAA Poliisilla oli helatorstaina iltapäivällä puoli kahden aikoihin usean poliisipartion vaatinut tehtävä Itä-Vantaalla...

Tuoreimmat artikkelit

VAARATIEDOTE: Tuomarilan VPK:n vanha rakennus ilmiliekeissä Espoossa – alueelle aiheutuu runsaasti savua

ESPOO Espoon Tuomarilassa sammutetaan rakennuspaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 19.21. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että...

Mies tarttui liikkeessä olleen linja-auton rattiin Helsingissä – kuljettaja onnistui pitämään auton tiellä

HELSINKI Helsingin poliisi hälytettiin tehtävälle Helsingin Kannelmäkeen helatorstain iltana. Poliisi vastaanotti Hätäkeskukselta tehtävän puoli seitsemän...

Noin puoli hehtaaria maastoa paloi Ähtärissä

ÄHTÄRI Ähtärissä sammutettiin helatorstaina iltapäivällä maastopaloa Mikkolankyläntien tuntumassa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 14.46. Etelä-Pohjanmaan...

Lapuan Tiistenjoella paloi maastoa helatorstaina

LAPUA Lapuan Tiistenjoella syttyi maastopalo helatorstaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta Meijerintiellä kello 13.21. Etelä-Pohjanmaan...