KESKI-SUOMI – PIRKANMAA
Perjantain 24.7. sateisen vuoron liikenneyksikkö pyhitti suurelta osin raskaan liikenteen valvontaan. Tarkastettujen ajoneuvojen kuljettajista noin neljäsosa sai sakkoseuraamuksen. Poliisi puuttui mm. säännösten vastaiseen kuormaukseen, ajo- ja lepoaikojen noudattamatta jättämiseen sekä ajopiirturin käyttöön liittyviin rikkomuksiin. Yleisesti valvottavat asiat olivat kohtalaisen hyvällä tolalla ja toiminnalla pyrittiin saamaan kuljettajia kiinnittämään paremmin huomiota turvallisuuteen vaikuttaviin tekijöihin.
Lauantaina teemana oli valvoa etenkin Petäjävedellä ja Vaajakoskella, joista on tullut runsaasti ilmoituksia tarpeettomasta ja häiritsevästä ajosta. Petäjävedellä liikenneyksikkö puuttui muutaman mopoilijan ja autolla ajavan häiritsevään toimintaan sekä tapasi rattijuopon, joka puhalsi tarkkuusalkometriin törkeän rattijuopumuksen lukemat. Vaajakoskella puututtiin muutaman mopoilijan ja kevytmoottoripyöräilijän häiriötä aiheuttavaan ajeluun myöhemmin yöllä.
Sunnuntaina liikenneyksikön vuoro alkoi nopeusvalvontaiskulla 4-tiellä Oravasaaren kohdilla. Noin tunnin kestäneen valvontaiskun aikana 11 kuljettajaa sai sakkoseuraamuksen ja viisi määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Kahta kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta (nopeudet 164 km/h ja 157 km/h, kun rajoitus oli 100 km/h). Reilua ylinopeutta ajavia liikennevirrassa oli poliisin havainnon mukaan runsaasti ja vain vakavampiin ylinopeuksiin pystyttiin puuttumaan.
Poliisi pysäytti myös ylinopeutta 147 km/h 100 km/h rajoitusalueella ajaneen kuljettajan, jolle tehty huumausainepikatesti osoitti positiivista tulosta huumausaineelle. Autosta löytyi lisäksi huumausainetta. Kuljettajaa epäillään huumausainerikoksesta, rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Kahta kyydissä ollutta matkustajaa epäillään huumausaineen käyttörikoksesta.
Lisäksi poliisi pysäytti lauantai-iltana Tampereella valtatie 3:lla ja -9:llä yhteensä kolme henkilöautoa, joiden kuljettajia epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kaikkien nopeus oli 160-168 km/h alueella, jossa on 100 km/h nopeusrajoitus.
Lähde ja teksti: Poliisi