EURAJOKI
Tilanteesta aiheutui liikennehaittaa siten, että ajoneuvoja päästettiin kulkemaan onnettomuuspaikan ohi käyttäen toista kaistaa.
Satakunnan pelastuslaitoksen pelastus- ja ensihoitohenkilöstöä sekä Lounais-Suomen poliisi hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle Valtatie 8:lle Eurajoelle perjantaina 10. helmikuuta iltapäivällä kello 16.24. Tapauksesta uutisoi ainakin Satakunnan Kansa.
Lehti kertoo, että kyseessä oli henkilöauton ja ajoneuvoyhdistelmän välinen liikenneonnettomuus. Henkilöauto oli tullut Kirkkotieltä ja törmännyt Valtatie 8:aa kulkeneen ajoneuvoyhdistelmän kylkeen.
Ajoneuvoissa oli vain niiden kuljettajat. Henkilöauton kuljettaja vietiin ensihoitohenkilöstön toimesta sairaalaan, lehti jatkaa.
Tilanteesta aiheutui liikennehaittaa siten, että ajoneuvoja päästettiin kulkemaan onnettomuuspaikan ohi käyttäen toista kaistaa, Satakunnan pelastuslaitokselta kerrotaan Satakunnan Kansalle.
Satakunnan pelastuslaitos ja Lounais-Suomen poliisilaitos eivät ole tiedottaneet tapahtuneesta.