PORI
Onnettomuudelle altistui yhteensä viisi henkilöä, joista yksi oli linja-autossa ja neljä henkilöautoissa. Onnettomuudesta ei aiheutunut onneksi henkilövahinkoja.
Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoitohenkilöstöä hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle Satakuntaan Poriin tiistaiaamuna 28. marraskuuta. Tapauksesta uutisoi aluemedia Satakunnan Kansa.
Satakunnan pelastuslaitokselta kerrotaan medialle, että kyseessä oli kolmen ajoneuvon, kahden henkilöauton ja linja-auton välinen liikenneonnettomuus.
Onnettomuus tapahtui Alahangantien ja Jokisatamantien risteyksessä.
Onnettomuudelle altistui yhteensä viisi henkilöä, joista yksi oli linja-autossa ja neljä henkilöautoissa. Onnettomuudesta ei aiheutunut onneksi henkilövahinkoja. Toinen henkilöautoista jouduttiin hinaamaan pois kolaripaikalta.
Onnettomuuteen johtaneet syyt eivät ole tiedossa, sillä Lounais-Suomen poliisilaitos ei ole tiedottanut tapahtuneesta.
Tapahtuneesta tehtiin hätäilmoitus Hätäkeskukseen kello 07.47.