HUITTINEN
Putoamisessa menehtyi kaksi sikaa.
Pelastuslaitos hälytettiin eläinpelastustehtävälle Satakuntaan Huittisiin maanantaiaamuna 27. marraskuuta. Tapauksesta uutisoi aluemedia Satakunnan Kansa.
Satakunnan pelastuslaitokselta kerrotaan medialle, että Räikänmaantiellä sijaitsevassa kohteessa, putosi seitsemän sikaa pari metriä syvään lietealtaaseen.
Siat putosivat, koska jätekuilun ritilä oli pettänyt. Koska altaassa ei ollut juurikaan lietettä, oli myös eläinvahingot läsnä, sillä kaksi sikaa on menehtyi.
Tapahtuneesta tehtiin hätäilmoitus Hätäkeskukseen kello 07.22.
*Artikkelilistauksessa sekä somejulkaisuissa näkyvässä kuvassa (Kuva: Varsinais-Suomen pelastuslaitos) oleva possu ei liity tapaukseen