Poliisi vahvistaa: Kokemäen Kauvatsalla tapahtui epäilty henkirikos – kolme henkilöä vangittu

Julkaistu

KOKEMÄKI. Poliisi tutkii Kokemäellä sattunutta epäiltyä henkirikosta. Viranomaisuutiset uutisoi asiasta eilen tiistaina 20. helmikuuta Satakunnan Kansan uutiseen viitaten. Tänään keskiviikkona 21. helmikuuta Lounais-Suomen poliisi tulee asiasta julki. Lounais-Suomen poliisi kertoo, että kolme henkilöä on vangittu rikoksesta epäiltyinä.


Epäilty henkirikos tapahtui Kokemäen Kauvatsalla. Tapaus paljastui, kun Kauvatslla sijaitsevasta yksityisasunnosta löytyi lauantaina 17. helmikuuta kuollut henkilö. Tehtyjen havaintojen perusteella hänen epäillään joutuneen henkirikoksen uhriksi.

Poliisi on ottanut kiinni kolme henkilöä epäiltynä osallisuudesta henkirikokseen. Kaikki epäillyt ovat tällä hetkellä vangittuna rikoksesta todennäköisin syin epäiltyinä.

[irp]

Poliisin tutkinta alkuvaiheessa.

– Koska asian esitutkinta on vasta alkuvaiheessa, ja tällä hetkellä poliisilla ei ole vielä mahdollista kertoa tekotapaan, motiiviin tai epäiltyihin liittyviä yksityiskohtaisia tietoja, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Tuomas Kuure Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Poliisi jatkaa asian esitutkintaa suorittamalla teknistä tutkintaa, kuulusteluja ja muita esitutkintatoimenpiteitä.

[irp]

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


puhelimen kuoret




Viimeisimmät alueen artikkelit

Poliisia paennut kuljettaja menehtyi Ulvilassa – ajoi päin betonista aitaa

SATAKUNTA Ulvilassa tapahtui torstaina illalla kuolemaan johtanut onnettomuus, tiedottaa Lounais-Suomen poliisilaitos. Lounais-Suomen poliisi kertoo poliisin...

Raju tulipalo Kokemäellä: talo tuhoutui täysin – asukkaat sairaalaan, koira kuoli

KOKEMÄKI Kokemäen Peipohjassa sammutettiin varhain tänä aamuna rakennuspaloa. Hätäkeskus sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta Herttuantiellä kello...

Kokemäen Kauvatsalla on palanut samassa pihapiirissä nyt kahdesti – poliisi pyytää paloihin havaintoja

KOKEMÄKI Tapauksia tutkitaan Lounais-Suomen poliisissa törkeinä vahingontekoina. Lounais-Suomen poliisi tiedottaa poliisin tutkivansa kahta tulipaloa Piilijoen koulutiellä...


Tuoreimmat artikkelit

Poliisi etsii Sotkamon Ohravaarasta kadonnutta iäkästä miestä

SOTKAMO Poliisi etsii Kainuussa kadonnutta miestä. Oulun poliisilaitokselta kerrotaan, että 82-vuotias mies on kadonnut Sotkamon...

Poliisi on saanut käsityksen Turun Pernon välikohtauksen tapahtumien kulusta

TURKU Poliisi on edistynyt Turun Pernossa tapahtuneen vakavan väkivallanteon tutkinnassa, tiedottaa Lounais-Suomen poliisilaitos. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan,...

Poliisi etsii Sotkamon Ohravaarasta kadonnutta iäkästä miestä

SOTKAMO Poliisi etsii Kainuussa kadonnutta miestä. Oulun poliisilaitokselta kerrotaan, että 82-vuotias mies on kadonnut Sotkamon...

Poliisi on saanut käsityksen Turun Pernon välikohtauksen tapahtumien kulusta

TURKU Poliisi on edistynyt Turun Pernossa tapahtuneen vakavan väkivallanteon tutkinnassa, tiedottaa Lounais-Suomen poliisilaitos. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan,...