Sonkajärvellä poliisioperaation aiheuttanutta epäillään useista vakavista rikoksista

Julkaistu

SONKAJÄRVI

Operaatio sai alkunsa, kun yksityisasunnossa tehtävällä ollutta ensihoidon henkilöstöä kohtaan käyttäydyttiin uhkaavasti.

Itä-Suomen poliisialitoksen rikostutkinnassa on tutkittavana Pohjois-Savossa tapahtunut epäilty rikoskokonaisuus. Rikostutkinta liittyy Sonkajärven poliisioperaatioon, josta Viranomaisuutiset aiemmin uutisoi.

Itä-Suomen poliisilaitos julkaisi tapahtuneesta jatkotiedotteen. Aiemmin tiedossa oli, että Itä-Suomen poliisilla oli Sonkajärvellä poliisioperaatio lauantaina 4. marraskuuta iltapäivällä. Ensihoitohenkilöstö oli tehnyt ilmoituksen, jonka mukaan asunnossa asuva mies oli käyttäytynyt uhkaavasti. Miehellä oli hallussaan ampuma-ase. Ensihoitajat pääsivät poistumaan asunnosta, ja uhkaavasti käyttäytynyt mies jäi asuntoon yksin. Poliisi eristi talon. Lopulta tilanne ratkesi neuvottelemalla ja mies luopui ampuma-aseestaan, poliisi otti miehen kiinni.

Itä-Suomen poliisi kertoo jatkotiedotteessaan, että tapausta tutkitaan Itä-Suomen poliisissa tapon yrityksenä, panttivangin ottamisena, törkeän ryöstön yrityksenä, virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena, laittomana uhkauksena, ampuma-aserikoksena ja huumausaineen käyttörikoksena.

Toinen ensihoitajista pääsi pakenemaan asunnosta, mutta toinen ensihoitaja jäi aseella uhaten pakotettuna asuntoon. Toinenkin ensihoitaja pääsi hetken päästä pakenemaan asunnosta, jolloin rikoksesta epäillyn miehen epäillään ampuneen luvattomalla aseella asunnon sisällä. Epäilty yritti saada ensihoidon hallussa olleita lääkkeitä itselleen.

Tilanteessa ei aiheutunut kenellekään fyysisiä vammoja.

Poliisi ei tutkinnallisista syistä tiedota asiasta lisää ennen esitutkinnan valmistumista.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

puhelimen kuoret

Viimeisimmät alueen artikkelit

Mies joutui jumiin saaressa sijaitsevan mökin katolle – sivulliset kuulivat onneksi huudot

IISALMI Salmenrannantien tuntumassa Iisalmessa tarvittiin viranomaisten apua lauantaina alkuiltapäivästä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen ihmisen pelastamisesta ylhäältä...

Pohjois-Savossa on varastettu polkupyöriä jopa yli kahden miljoonan euron arvosta viimeisen kolmen vuoden aikana

KUOPIO Itä-Suomen poliisi on tehnyt selvityksen poliisin tietoon tulleista polkupyörävarkauksista Pohjois-Savon alueella vuosilta 2021-2024, tiedottaa...

Poliisi tapasi vahvasti päihtyneen kuljettajan Varkauden liikenteestä

VARKAUS Itä-Suomen poliisin partio tapasi helatorstain vastaisena yönä Varkaudessa kuljettajan, jonka epäillään olleen vahvassa humalatilassa...

Tuoreimmat artikkelit

Poliisi tapasi Päijät-Hämeessä kaaharin ja rattijuopon perjantaina

ASIKKALA - HEINOLA Hämeen poliisin partiot tapasivat Päijät-Hämeessä perjantaina kovaa ylinopeutta ajaneen kuljettajan sekä rattijuopon,...