VAASA
Pohjanmaan poliisi otti naisen kiinni Vaasasta tämän viikon tiistaina. Poliisi sai vihjeen kansalaiselta.
Pohjanmaan käräjäoikeus on vanginnut suomalaisnaisen törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta epäiltynä. Vangitsemista vaati Keskusrikospoliisi. Keskusrikospoliisin vaatimusta käsiteltiin Pohjanmaan käräjäoikeudessa perjantaina 15. maaliskuuta.
Pohjanmaan poliisi otti vangittavaksi vaaditun naisen kiinni Vaasassa tiistaina 12. maaliskuuta. Epäilty otettiin kiinni poliisin Nettivinkkiin tulleen vihjeen perusteella.
Pohjanmaan käräjäoikeuden Viranomaisuutisille toimittamien asiakirjojen perusteella epäiltynä on kantasuomalainen nainen. Viranomaisuutisten saamien tietojen mukaan nainen on parikymppinen ja hän on käynyt vapaaehtoisen asepalveluksen.
Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jussi Luoto Keskusrikospoliisista kertoo, että poliisi epäilee henkilön valmistelleen väkivaltarikosta. Luodon mukaan tapahtumien kulkua selvitetään esitutkinnassa, joka on alkuvaiheessa.
– Yhteistyö Pohjanmaan poliisilaitoksen ja Keskusrikospoliisin välillä on ollut tiivistä, sanoo tutkinnanjohtaja Luoto.
Luodon mukaan esitutkinta asiassa jatkuu muun muassa teknisellä tutkinnalla ja asianosaisten kuulemisella.
Keskusrikospoliisi kiittää aktiivisia kansalaisia vihjeistä. Verkossa välitetyt vihjetiedot ovat keskeisessä asemassa, jotta poliisi kykenee reagoimaan nopeasti valmisteilla oleviin rikoksiin. Keskusrikospoliisi kannustaa matalalla kynnyksellä välittämään vihjeitä verkossa kohdatusta epäilyttävästä toiminnasta.