PARIKKALA
Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoitohenkilöstöä hälytettiin ihmisen pelastustehtävälle Etelä-Karjalaan Parikkalaan perjantaina 13. lokakuuta iltapäivällä. Tarkempi tehtävänimike oli ihmisen pelastaminen vedestä. Tapauksesta uutisoi ainakin Helsingin Sanomat STT:n tietoon perustuen.
Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta kerrotaan STT:lle, että sivulliset olivat löytäneet menehtyneen miehen järvestä. Mies oli iäkäs.
Kun sivulliset saivat miehen ylös järvestä, ei mitään ollut enää tehtävissä hänen pelastamisekseen.
Lisäksi STT tietää kertoa, että löytöpaikan lähellä oli ollut soutuvene, jonka pohjatappi ei ollut paikallaan. Pelastuslaitoksen mukaan yksi mahdollisuus on, että vene olisi lähtenyt ajelehtimaan rannasta ja mies olisi yrittänyt tavoitella venettä ja täten joutunut veden varaan.
Kaakkois-Suomen poliisilaitos ei ole tiedottanut tapahtuneesta. Oletettavasti poliisi tutkii tapausta kuolemansyyn selvittämisenä.
Tapahtuneesta tehtiin hätäilmoitus Hätäkeskukseen kello 15.55.