TOHMAJÄRVI
Tohmajärvellä sattui aikaisin tänään vakava tieliikenneonnettomuus. Hätäkeskus sai ilmoituksen liikenneonnettomuudesta valtatie 6:lla kello 04.27.
Itä-Suomen poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan, että liikenneonnettomuudessa osallisina olivat henkilöauto ja täysperävaunurekka.
Onnettomuus tapahtui Kiteen ja Onkamon välisellä tieosuudella.
Poliisin mukaan henkilöautossa oli ainoastaan kuljettaja, joka menehtyi. Rekassa oli kuljettajan lisäksi yksi henkilö, heille aiheutui lieviä fyysisiä vammoja. Ajoneuvot vaurioituivat pahoin.
Onnettomuudesta aiheutui liikennehaittaa lähes 12 tunniksi, sillä onnettomuuspaikan tutkinta- ja raivaustyöt veivät aikaa. Onnettomuuspaikalla oli käytössä kiertotie. Tie saatiin kokonaan auki liikenteelle iltapäiväneljän aikaan.
Etelän suunnasta Joensuuta kohti ajavia kehoitettiin ajamaan kiertotietä Kiteen ja Tohmajärven taajamien kautta Onkamoon, josta pääsee takaisin valtatie 6:lle (teiden 486 ja 9 kautta).
Joensuun suunnasta Imatraa kohti ajavia kehoitettiin Onkamon kohdalta kääntymään Tohmajärvelle, josta Kiteen taajaman kautta takaisin valtatie 6: lle.