NURMES
Koiran omistaja oli tapahtuman havaittuaan lähtenyt juoksemaan suden perässä ja oli saanut tämän luopumaan saaliistaan ja karkotettua suden metsään.
Itä-Suomen poliisilaitos tiedottaa tapauksesta, jossa susi oli hyökännyt koiran kimppuun. Hyökkäys tapahtui Nurmeksen Petäiskyläs keskiviikkoaamuna 26. huhtikuuta puoli kahdeksan aikaan.
Poliisin mukaan koira oli laskettu pihapiiriin hetkeksi irralleen. Susi oli hyökännyt lasketun koiran kimppuun ja lähtenyt välittömästi raahaamaan saalista metsään.
Koiran omistaja oli tapahtuman havaittuaan lähtenyt juoksemaan suden perässä ja oli saanut tämän luopumaan saaliistaan ja karkotettua suden metsään. Tapahtuman yhteydessä pahoin loukkaantunut koira toimitettiin eläinlääkärin hoitoon. Koira kuitenkin menehtyi saamiinsa vammoihin myöhemmin.
Poliisi kerää havaintoja suden liikkeistä tapahtuma-alueella ja sen läheisyydessä mahdollisten jatkotoimenpiteiden vuoksi. Havainnot pyydetään ilmoittamaan alueen riistanhoitoyhdistyksen petoyhdysmiehille tai hätäkeskukseen.
Tapahtumapaikka sijaitsee harvaan asutulla alueella, mutta poliisi haluaa muistuttaa myös kotieläinten riittävän valvonnan sekä oleskelutilojen suojaamisen merkityksellisyydestä.