LIEKSA
Itä-Suomen poliisi on saanut marras- ja joulukuussa useita ilmoituksia Lieksan taajamassa ja sen läheisyydessä liikkuvasta sudesta. Perjantaina tänään perjantaina poliisi sai vahvistuksen siitä, että kyseinen susi on kuollut jäätyään auton alle torstaina eilen torstaina.
Itä-Suomen poliisilaitokselle tuli alkutalven aikana lukuisia ilmoituksia Lieksassa taajama-alueella liikkuvasta sudesta. SRVA-toimijat yrittävät marraskuussa poliisin pyynnöstä useasti karkottaa sutta, mutta se palasi takaisin asuttuun ympäristöön.
Itä-Suomen poliisilaitos teki sudesta lopetuspäätöksen, koska se liikkui taajama-alueella asutussa ja rakennetussa ympäristössä. Havaintojen perusteella susi oli myös tottunut ihmisten välittömään läheisyyteen ja se käyttäytyi ihmistä kohtaan pelottomasti. Itä-Suomen poliisin tietoon ei ole kuitenkaan tullut suden aiheuttamia konkreettisia vaaratilanteita.
Poliisille ilmoitettiin susihavainnosta torstaina Lieksan taajamassa. Poliisipartio tarkasti paikan ja susi oli jo silloin ennättänyt poistua paikalta. Myöhemmin torstaina hätäkeskukseen ilmoitettiin, että susi oli jäänyt auton alle vajaat kymmenen kilometriä Lieksasta etelään.
Lieksan riistanhoitoyhdistyksen SRVA-toimijat seurasivat suden jälkiä taajamasta kolaripaikalle ja vahvistivat poliisille, että kyseessä on sama yksilö, joka on nähty useita kertoja Lieksan taajamassa marras-joulukuussa.
Itä-Suomen poliisilaitos kiittää Lieksan riistanhoitoyhdistystä erinomaisesta yhteistyöstä tilanteen hoitamisessa.