TAMMELA
Tammelassa tapahtui torstai-iltana 8. helmikuuta raju ulosajo. Viranomaisuutiset uutisoi asiasta tuolloin tuoreeltaan. Tuolloin tiedossa oli, että poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito saivat ilmoituksen henkilöpakettiauton ulosajosta Portaantiellä kello 19.03 aikaan.
– Henkilöpakettiauto ajautui ulos tieltä ja siitä edelleen puuhun. Ajoneuvo koki runsaat muodonmuutokset ja kuljettaja jäi jaloistaan puristuksiin. Pelastuslaitos irrotti yksin ajoneuvossa olleen kuljettajan, jota lähdettiin kuljettamaan ensihoitohenkilöstön toimesta sairaalaan vakavasti loukkaantuneena, kertoi päivystävä palomestari Kanta-Hämeen pelastuslaitokselta samana iltana.
Hämeen poliisi kommentoi myös onnettomuutta. Hämeen poliisilaitokselta kerrotaan, että kuljettajana toimi 31-vuotias mies, joka puhalsi seulonta-alkometriin peräti 3,50 promillea.
Ulosajolle oli ollut silminnäkijöitä. Tapausta todistaneet kertoivat poliisille, että mies oli hetkeä ennen suistumista ohittanut kaksi autoa Forssantiellä huomattavalla nopeudella.
Asiasta kirjattiin rikosilmoitus nimikkeillä törkeä rattijuopumus ja törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.