Hämeen poliisia työllisti Päijät-Hämeessä tiistaina 27. helmikuuta mm. päihtyneenä autoa kuljettanut henkilö. Hämeen poliisilaitokselta kerrotaan poliisipartion pysäyttäneen tiistaina iltapäiväneljän aikaan Isomäenkadulla Lahdessa henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon.
Autoa kuljetti1980-luvulla syntynyt mies, joka puhalsi poliisin seulonta-alkometriin alle rangaistavuuden jääneen tuloksen, eli alle 0,50 promillea, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen.
Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä voimassa olevaa ajo-oikeuttakaan ei miehellä ollut.