TUUSULA
Teinit olivat kertoneet pelastuslaitokselle, että avoinna ollut pakettiautomaatin luukku oli ollut liian houkutteleva.
Pelastuslaitos hälytettiin ihmisen pelastustehtävälle Keski-Uudellemaalle Tuusulaan sunnuntaina 22. lokakuuta alkuillasta. Tarkempi tehtävänimike oli ihmisen pelastaminen puristuksista. Tapauksesta uutisoi aluemedia Keski-Uusimaa.
Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta kerrotaan medialle, että teini-ikäinen nuorukainen oli tunkenut itsensä Postin pakettiautomaattiin Hyrylän kaupunginosassa.
Pelastuslaitos pelasti teinin pakettiautomaatista.
Teinit olivat kertoneet pelastuslaitokselle, että avoinna ollut pakettiautomaatin luukku oli ollut liian houkutteleva. Tilanteen ratkettua teinit olivat luvanneet pelastajille, etteivät enää toiste mene pakettiautomaatin sisälle, vaikka tilaisuus tulisi.
Tapahtuneesta tehtiin hätäilmoitus Hätäkeskukseen kello 17.28.