PALTAMO
Talonpojantiellä Paltamossa tehtiin hätäilmoitus rakennuspaloepäilystä perjantaina 30. elokuuta ennen puolta kolmea iltapäivällä. Kainuun pelastuslaitokselta kerrotaan, että auto oli syttynyt palamaan autotallissa.
Säästä ruoka- ja muissa elintarvikekuluissa: KOODILLA MM15 ensiostajille -15% alennus jo valmiiksi halvoista elintarvikkeista, kun ostat vähintään 25 eurolla - Kaupallinen yhteistyö Matsmartin kanssa
– Autoon oltiin tehty tulitöitä, jonka yhteydessä se syttyi palamaan, kommentoi päivystävä palomestari Kainuun pelastuslaitokselta.
Palon yhteydessä aiheutui yhdelle henkilölle vammoja. Hänet kuljetettiin ensihoitohenkilöstön toimesta sairaalaan saamaan jatkohoitoa.
Palo ei päässyt leviämään autotallin rakenteisiin.
Pelastuslaitos oli varautunut tehtävälle alkuun yhteensä yhdeksän pelastusyksikön vahvuudella. Lopulta kohteessa oli kymmenen pelastusyksikköä.
Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 14.28.