LAHTI
Hämeen poliisia on työllistänyt sunnuntaiaamun 23. huhtikuuta ja maanantaiaamun 24. huhtikuuta välisenä aikana Päijät-Hämeessä lukuisat liikennerikokset, tiedottaa Hämeen poliisilaitos. Poliisi kertoo tiedotteessaan yhteensä kahdeksasta tapauksesta. Uutisoimme sekä kaaharista, että päihtyneistä kuljettajista erikseen. Lisäksi oman artikkelin sai kuljettaja, jolla oli allaan varastettu ajoneuvo. Kuljettaja kieltäytyi sekä huumausaineen pikatestistä, että puhalluskokeesta.
Huumepäisellä kaaharilla autossaan tutkanpaljastin – lisäksi auto oli katsastamaton ja liikennekäytöstä poistettu.
Poliisipartio oli mittaamassa ajonopeuksia sunnuntai-iltana Lahden eteläisellä kehätiellä Launeen liittymän kohdilla. Hollolan suunnasta tuli henkilöauto huomattavalla ylinopeudella mittauspisteeseen. Partio mittasi tutkalla auton nopeudeksi 126 kilometriä tunnissa, nopeusrajoituksen ollessa 80 kilometriä tunnissa.
Autoa kuljetti ajo-oikeudeton kolmekymppinen mies. Hän puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta hän kertoi poliisipartiolle käyttäneensä huumausaineita. Mies vietiin verikokeisiin veren huumausainepitoisuuden selvittämiseksi.
Miehen kuljettama auto oli määräaikaiskatsastamaton ja se oli poistettu liikenteestä edellisenä vuonna. Lisäksi autosta löytyi tutkan paljastin.
Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen, ajoneuvorikkomukseen, paljastinlaiterikkomukseen sekä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, joita hänellä on kymmenen aikaisempaa vuoden sisällä.