Ulkomaalaisia työntekijöitä kirjaimellisesti kusetettiin uusimaalaisessa rakennusalan yrityksessä – poliisin esitutkinta on valmistunut

Julkaistu

UUSIMAA

Työntekijöiltä evätty lisät ja ylityökorvaukset. Lisäksi mm. kielitaidottomuutta ja tietämättömyyttä työlainsäädännöstä käytetty räikeästi hyväksi.

Itä-Uudenmaan poliisissa on ollut tutkittavana laaja työsyrjintään liittyvä rikoskokonaisuus, jossa uusimaalaista yrittäjää epäillään yhteensä 17:stä kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, tiedottaa Itä-Uudenmaan poliisilaitos.

– Epäillyt rikokset ovat tapahtuneen vuosien 2019-2021 välisenä aikana. Rikosten epäillään kohdistuneen yhtiön perulaisiin ja romanialaisiin työntekijöihin. Rikoskokonaisuuden esitutkinta on nyt valmistunut ja se on siirretty syyttäjälle syyteharkintaan, kertoo rikoskomisario Hans Pirttilä Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Aluehallintoviraston työsuojelupiirin ja poliisin tekemän yhteisvalvonnan kautta käynnistetyn esitutkinnan tuloksena on syytä epäillä, että uusimaalaisessa rakennusalan yrityksessä ulkomaalaisia työntekijöitä on asetettu huomattavasti epäedullisempaan asemaan verrattuna yhtiön suomalaisiin työntekijöihin ja rakennusalan muissa yhtiössä työskenteleviin työntekijöihin.

Työntekijöiltä evätty lisät ja ylityökorvaukset.

– Esitutkinnan aikana on selvinnyt, että osalle ulkomaalaisista työntekijöistä ei ole maksettu lainkaan työehtosopimuksen mukaisia lisiä eikä ylityökorvauksia. Työnantajan epäillään myös teettäneen heillä pitkiä työvuoroja viikon jokaisena työpäivänä ja antaneen työntekijöille työsuhteen aikana vain satunnaisia vapaapäiviä. Osa työntekijöistä ei ole tiennyt työvuoroa aloittaessaan työvuoron päättymisajankohtaa, eikä maksamattomien palkkojen maksuajankohtaa, Pirttilä jatkaa.

Osaa ulkomaalaista työntekijöistä on erehdytetty palauttamaan perusteettomasti palkkojaan työnantajan edustajalle työnantajan tekemän lopputilityslaskelman perusteella. Työntekijät eivät ole olleet tietoisia, että heillä olisi ollut vuosilomaa tai heille olisi tullut maksaa vuosilomakorvausta.

Kielitaidottomuutta ja tietämättömyyttä työlainsäädännöstä käytetty räikeästi hyväksi.

Esitutkinnan perusteella työnantajan epäillään hyväksikäyttäneen työntekijöiden kielitaidottomuutta, ymmärtämättömyyttä ja tietämättömyyttä työlainsäädännöstä sekä työehtosopimuksista.  

– Työntekijöiden työsopimukset ovat olleet suomenkielisiä. Työnantaja ei ole kertonut työntekijöille palkanmääräytymisen perusteita eikä muita työnantajaa koskevia tai sitovia velvoitteita. Työntekijät eivät ole tienneet miten suomalainen yhteiskunta toimii ja minkälaiset oikeudet työntekijöillä Suomessa on. Osa työntekijöistä on ollut tyytyväinen saamaansa palkkaan, koska se on ollut moninkertainen verrattuna siihen, mitä heidän kotimaassaan olisi maksettu, sanoo Pirttilä.

Esitutkinnan yhteydessä on tehty tutkinta yhtiölle määrättävästä yhteisösakosta sekä yrittäjälle määrättävästä liiketoimintakiellosta.

– Yrittäjän epäillään saaneet palkkojen takaisinperinnästä rikoshyötyä yli 50.000 euroa. Tämän lisäksi yhtiön epäillään saaneen maksamattomista nettopalkoista rikoshyötyä 330.000 euroa, Pirttilä summaa.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

puhelimen kuoret

Viimeisimmät alueen artikkelit

Yksi henkilö menehtyi tulipalossa Espoon Kaupunginkalliossa

ESPOO Espoon Kaupunginkalliossa sammutettiin rakennuspaloa sunnuntaina illalla. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 17.56. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta...

Yle: Laurinlahden koulun epäillyt polttajat saatu kiinni

ESPOO Poliisi on ottanut 15-vuotiaan nuoren kiinni espoolaisen koulun epäillystä tuhopoltosta, uutisoi Yle. Asia vahvistetaan...

Henkilöauto suistui tieltä Järvenpäässä

JÄRVENPÄÄ Eriksnäsintiellä Järvenpäässä sattui lauantaina iltapäivällä yhden ajoneuvon liikennevahinko. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä tieliikenneonnettomuudesta kello...

Tuoreimmat artikkelit

Yksi henkilö menehtyi tulipalossa Espoon Kaupunginkalliossa

ESPOO Espoon Kaupunginkalliossa sammutettiin rakennuspaloa sunnuntaina illalla. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 17.56. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta...

Suru-uutisia Taipalsaarelta: ES:n mukaan nuori moottoripyöräilijä törmäsi puomiin ja menehtyi koulun pihalla

TAIPALSAARI Taipalsaarella sattui vakava onnettomuus myöhään lauantaina. Asiasta uutisoi ensimmäisenä aluemedia Etelä-Saimaa. Asia vahvistetaan medialle...