ETELÄ- JA POHJOIS-SAVO
Etelä-Savossa ja Varkaudessa poliisia on työllistänyt ulkopaikkakuntalaisten rattijuopumukset, Savonlinnan toriammuskelu sekä Puumalan Siltakemmakot. Poliisi kaipaa havaintoja Savonlinnan toriammuskeluun.
Kuopiolainen miesautoilija puhalsi yli kaksi promillea Valtatie 5:llä Varkaudessa.
Perjantaina 6. elokuuta iltapäivällä Varkaudessa, Valtatiellä 5, Lehtoniemen kohdalla noin 50-vuotias kuopiolainen mies kuljetti alkoholin vaikutuksen alaisena henkilöautoa
Alkometripuhallus oli ajon jälkeen 2,12 o/oo.
Kuljettaja käytettiin verikokeissa sekä määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Ajo-oikeudeton heinolalaismies ajeli huumepäissään Mäntyharjulla.
Perjantaina 6. elokuuta kello 21:n maissa, Mäntyharjulla Kurkisalmentiellä noin 50-vuotias, Heinolasta kotoisin olevan mies kuljetti huumaavan aineen vaikutuksen alaisena henkilöautoa.
Alkometripuhallus oli 0,00 o/oo, mutta huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen.
Henkilöllä ei ollut voimassa olevaa ajokorttia.
Puumalan Siltakemmakat aiheuttaneet muutamia tehtäviä taajama-alueelle.
Puumalan Siltakemmakoista on kirjautunut poliisille tähän mennessä yksi vahingonteko sekä pari pahoinpitelyä
Nämä tilanteet ovat tapahtuneet festivaalialueen ulkopuolelle, muualla Puumalan taajama-alueella.
Poliisi pyytää yleisöhavaintoja Savonlinnan toriammuskeluun.
Viime öiseen Savonlinnan toriammuskeluun liittyen poliisin saamien tämän hetkisten tietojen mukaan kenelläkään ei ole ampumavammoja tilanteessa koitunut.
Poliisi jatkaa tapauksen esitutkintaa.
Poliisi pyytää tekoaikaan torialueella ampumisista havaintoja tehneiltä henkilöiltä lisätietoa vihjepuhelimeen numeroon 029 541 5232 tai sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.
Lähteenä: Poliisi