KESKI-SUOMI
Koulujen päättäjäisviikonloppu tulee olemaan vilkas myös Sisä-Suomen poliisilaitoksen alueella, arvioi Sisä-Suomen poliisilaitos.
Koulujen päättymisviikonloppuna 3.-4. kesäkuuta eri tahot toimivat yhteistyössä, jotta nuorten kesä voi alkaa Jyväskylässä rauhallisesti ja turvallisesti. Mukana viikonloppua valvomassa ovat Sisä-Suomen poliisi, Suomen Punainen Risti, Jyväskylän seurakunta ja Palveluoperaatio Saapas, Jyväskylän Romaninuoret, Vamos Jyväskylä ja Nuortentalo Katutaso sekä Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelut. Tahot toimivat viikonlopun aikana yhteistyössä. Tiedonvaihto on näin mahdollisimman sujuvaa.
Jalkautumista ja varautumista.
Jyväskylän kaduille jalkautuvat Jyväskylän seurakunnan Palveluoperaatio Saappaan ja Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelujen Katupäivystys Synkkiksen ohella myös Jyväskylän Romaninuorten ja Vamoksen nuorisotyöntekijät. Päivystysvuorot kestävät perjantain ja lauantain välisenä yönä klo 01.30 saakka ja lauantain ja sunnuntain välisenä yönä klo 01.00 asti.
Nuorisotyöntekijöitä on tavattavissa siellä missä nuoret liikkuvat, kuten keskustan ja Viitaniemen alueella, päihteettömässä ja maksuttomassa YleXPop-tapahtumassa Lutakonaukiolla ja satamassa, Tuomiojärven läheisyydessä sekä lähiöissä ja rannoilla.
Poliisi ja pelastuslaitos varautuvat viikonloppuun.
Keski-Suomen pelastuslaitos varautuu viikonloppuun lisäämällä ensihoidon resurssia ja Sisä-Suomen poliisilaitos valvoo yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Suomen Punainen Risti toimii ja auttaa tilanteen ja tarpeen mukaan.
Nuoret saavat apua Saappaan ja Synkkiksen päivystyspuhelinnumeroista
Nuoret tavoittavat nuorisotyöntekijöitä koulujen päätösviikonlopun aikana seuraavista puhelinnumeroista:
- perjantaina 3.6. Palveluoperaatio Saapas, Jyväskylän seurakunta p. 0400 271 734
- lauantaina 4.6. Katupäivystys Synkkis, Jyväskylän kaupunki p. 050 360 4731
Yleinen hätänumero on 112. Hätänumeroon tulee soittaa ainoastaan kiireellisissä hätätilanteissa, jolloin paikalle tarvitaan auttavia viranomaisia esim. poliisia tai ensihoitoa. Jos tilanteen kiireellisyydestä on epävarmuutta, tulee silloin soittaa hätänumeroon 112.
Lähteenä: Sisä-Suomen poliisilaitos