puhelimen kuoret

Useisiin kampaamotiloihin murtauduttiin pääsiäisviikonloppuna Länsi-Uudellamaalla

Julkaistu




UUSIMAA

Poliisi tutkii yhtä tapausta vahingontekona ja kahta varkautena.

Länsi-Uudellamaalla murtauduttiin pääsiäisviikonlopun 28.–30. maaliskuuta aikana useisiin kampaamotiloihin särkemällä ikkuna raskaalla esineellä. Länsi-Uudenmaan poliisin mukaan murtoja tapahtui Kirkkonummella, Espoossa sekä Vihdissä.

Kirkkonummella ohikulkija oli soittanut perjantaina 28. maaliskuuta aamulla hätänumeroon huomatessaan, että kampaamon oven ikkuna oli rikottu. Edellisen yön aikana tapahtuneeseen murtoon oli käytetty viereisen liiketilan rappurallia. Ovea ei kuitenkaan oltu onnistuttu avaamaan, sillä se oli takalukossa.

Poliisin tämän hetken tietojen mukaan mitään ei anastettu, ja tämän vuoksi poliisi tutkii asiaa vahingontekona.

Myös Espoossa huomattiin perjantaina aamulla, että parturikampaamon ulko-oven ikkuna oli rikottu. Liikkeeseen oli murtauduttu heittämällä rappuralli lasin läpi ja sieltä vietiin pohjakassa.

Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii asiaa varkautena.


Perjantai-illan ja lauantaiaamun välillä tapahtui samankaltainen rikos myös Vihdissä. Kampaamoliikkeeseen murtauduttiin heittämällä ikkunan läpi katukivi.

Poliisin tämän hetken tietojen mukaan liikkeestä anastettiin kassalipas, jossa oli kiinteistön avaimet, mutta ei rahaa.

Poliisi tutkii tätäkin tapausta varkautena.


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Tulipalo tuhosi Tuomarilan vanhan VPK:n rakennuksen Espoossa – katso kuvat ja video

ESPOO Espoon Tuomarilassa sammutetaan rakennuspaloa edelleen rakennuspaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 19.21. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta...

Mies tarttui liikkeessä olleen linja-auton rattiin Helsingissä – kuljettaja onnistui pitämään auton tiellä

HELSINKI Helsingin poliisi hälytettiin tehtävälle Helsingin Kannelmäkeen helatorstain iltana. Poliisi vastaanotti Hätäkeskukselta tehtävän puoli seitsemän...

Rattijuoppo pakeni poliisia anastetulla autolla Itä-Vantaalla ja Pohjois-Helsingissä

HELSINKI - VANTAA Poliisilla oli helatorstaina iltapäivällä puoli kahden aikoihin usean poliisipartion vaatinut tehtävä Itä-Vantaalla...

Tuoreimmat artikkelit

Tulipalo tuhosi Tuomarilan vanhan VPK:n rakennuksen Espoossa – katso kuvat ja video

ESPOO Espoon Tuomarilassa sammutetaan rakennuspaloa edelleen rakennuspaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 19.21. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta...

Mies tarttui liikkeessä olleen linja-auton rattiin Helsingissä – kuljettaja onnistui pitämään auton tiellä

HELSINKI Helsingin poliisi hälytettiin tehtävälle Helsingin Kannelmäkeen helatorstain iltana. Poliisi vastaanotti Hätäkeskukselta tehtävän puoli seitsemän...

Noin puoli hehtaaria maastoa paloi Ähtärissä

ÄHTÄRI Ähtärissä sammutettiin helatorstaina iltapäivällä maastopaloa Mikkolankyläntien tuntumassa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 14.46. Etelä-Pohjanmaan...

Lapuan Tiistenjoella paloi maastoa helatorstaina

LAPUA Lapuan Tiistenjoella syttyi maastopalo helatorstaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta Meijerintiellä kello 13.21. Etelä-Pohjanmaan...