ETELÄ-POHJANMAA
Suomessa alkaa olla heinikot ja muutenkin maanpinta kuivaa, sillä useat pelastuslaitokset ovat varoitelleet tulen käytöstä viime päivien aikana. Etelä-Pohjanmaalla maastopaloja on sammutettu eilisen ja tämän päivän aikana kolme kertaa.
Metsänpohjaa paloi Ylistarossa.
Ylistarossa Alhojoentiellä tuli karkasi ja poltti metsänpohjaa parinkymmenen aarin verran torstaina päivällä, tietää YLE kertoa. Hälytys tapahtuneesta oltiin tehty kello 12.56.
Roskien poltto lähti hanskasta Alavudella.
Myös Alavudella Nuottiniementiellä paloi maastoa torstaina iltapäivällä. Hälytys tapahtuneesta oltiin tehty kello 15.17.
Kyseisessä tapauksessa roskien poltto oli päässyt karkaamaan muutaman sadan neliön alueelle mökin pihalla.
Pelastuslaitos oli saanut palon hallintaan eikä tuli ollut täten uhannut rakennuksia.
YLE uutisoi myös tästä.
Roskien poltto karkasi käsistä myös keskiviikkona Seinäjoella pahemmilta seuraamuksilla.
Seinäjoen Heikkilänmäellä paloi maastoa noin 500 neliötä sekä ulkorakennus keskiviikkona 20. huhtikuuta iltapäivällä.
Palo oli lähellä levitä myös asuinrakennukseen. Myös tästä palosta uutisoi YLE.
Lähteenä: Tilannehuoneen hälytyslista & YLE