ESPOO – HELSINKI
Pelastuslaitos ja muut viranomaiset selvittävät parhaillaan asiaa.
Pääkaupunkiseudulla ja muuallakin Uudellamaalla on tehty Hätäkeskukseen useampi ilmoitus, josta on kirjattu pelastuslaitoksille vaarallisen aineen onnettomuustehtävät. Pelastuslaitos sai asiasta ilmoituksen kello 15:n jälkeen.
Kansalaisten tekemien sosiaalisen median julkaisujen perusteella hajua on havaittu pääkaupunkiseudun lisäksi ainakin Porvoossa ja Sipoossa.
Helsingin pelastuslaitokselta kerrotaan, että hajun lähdettä alettiin selvittämään laajalla viranomaisyhteistyöllä Helsingin pelastuslaitoksen johdolla. Mukana ovat olleet Helsingin poliisi, Rajavartiolaitos, Ilmatieteen laitos, Suomen Ympäristökeskus sekä Hätäkeskuslaitos.
Hajun lähdettä ei ole toistaiseksi pystytty selvittämään. Ilmiö on laaja ja havainnot ovat Porvoosta Länsi-Uudellemaalle. Suomen puolelta Rajavartiolaitos on tarkistanut Suomenlahden merialueen. Asiasta on oltu yhteydessä myös Viron viranomaisiin, heillä ei ollut havaintoja poikkeavaisuuksista Viron alueella.
Ilmanlaatu on Ilmatieteen laitoksen antaman tiedon mukaan normaali. Säteilyturvakeskus on ilmoittanut, ettei säteilyä ole havaittu.
Jos haju on sisätiloissa voimakasta, kannattaa sulkea ikkunat ja ilmanvaihto. Jos saat oireita, hakeudu terveydenhuollon palveluiden pariin.
Asian selvittäminen päätetään tällä erää Helsingin pelastuslaitoksen toimesta. – Jäämme seuraamaan tilannetta. Jatkosta jokainen viranomainen viestii omasta puolestaan tarpeen mukaan, pelastuslaitokselta kerrotaan.
- Kello 17.45: Uutista päivitetty kauttaaltaan