LIEKSA
Timitrantiellä Lieksassa suoritettiin lauantaina iltapäivällä viranomaisten toimesta onnistunut eläinpelastusoperaatio. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen eläinpelastustehtävästä kello 13.09.
Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta kerrotaan, että Timitran uimarannan läheisyydessä jäällä oli vahingoittunut merikotka. Paikalla ollut valokuvaaja oli havainnut kotkan, joka oli yrittänyt lähteä lentoon rantakiviltä ja pudonnut järven jäälle. Lintu jäi makaamaan mahalleen jäälle, eikä enää liikkunut. Se ei jaksanut pitää enää päätään pystyssä.
Poliisi pyysi virka-apua pelastuslaitokselta. Pelastuslaitoksen pintapelastajat saivat pintapelastuslautaa apuna käyttäen haavittua linnun ja tuotua sen rantaan. Kotka laitettiin lämpimään huopaan ja sen pää peitettiin kevyesti kankaalla stressin vähentämiseksi.
Poliisi hoiti linnulle hoitopaikan ja lintu sai autokyydin Juuan vahingoittuneiden eläinten hoitopaikkaan. Kotka oli nuori, noin 3-5 vuotta vanha yksilö.