JUVA
Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Itä-Suomen poliisilaitoksen rikostutkinnassa on tutkittavana Etelä-Savon maakunnassa tapahtunut epäilty törkeä liikennerikos, tiedottaa Itä-Suomen poliisilaitos.
Poliisi hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle Juvalle perjantai-iltana 11. elokuuta kello yhdeksän aikoihin. Poliisin tiedotteesta selviää, että kyseessä oli yhden ajoneuvon liikennevahinko, henkilöauto oli suistunut tieltä Savonlinnantiellä Hepolammintien kohdilla.
Kuopiolaismies oli ajanut pari kertaa henkilöautollaan tieltä ojan puolelle. Mies oli kuljettanut autoa Savonlinnan suunnasta kohti Juvaa. Hieman ennen Hepolammintien risteystä auto ajautunut ensin oikealle puolelle tietä ja sieltä vastaantulevien kaistan yli suoraan tien vasemman pientareen pohjalle.
Auto jäi tien ulkopuolelle ja mies jatkoi matkaansa kävellen. Paikalle saapunut poliisipartio tavoitti miehen lähistöltä metsän siimeksestä. Tilanteesta ei aiheutunut henkilövahinkoja.
Poliisi suoritti miehelle alkometripuhalluskokeen, jonka tulos oli 1,80 promillea. Poliisipartio käytti miehen verikokeissa. Hänellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Miestä epäillään näin ollen törkeästä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.