Vahvasti päihtynyt kuljettaja yritti paeta poliisia peräkärryllisellä henkilöautolla Kuortaneella

Julkaistu

KUORTANE

Poliisin suorittaessa perinteisiä toimia selvisi, että kuljettajalta puuttui ajo-oikeus ja hän puhalsi alkometriin 2,36 promillea.

Pohjanmaan poliisilaitoksen rinostutkinnassa on tutkittavana törkeä liikennerikoskokonaisuus, joka tapahtui pääsiäisen aikana Etelä-Pohjanmaalla, tiedottaa Pohjanmaan poliisilaitos.

Poliisi kertoo tiedotteessaan, että poliisipartio oli yrittänyt pysäyttää Kuortaneella peräkärryllistä henkilöautoa lauantai-iltana 8. huhtikuuta. Kuljettaja lähti kuitenkin ajamaan poliisia karkuun ja vauhtia oli välillä noin 130-140 kilometriä tunnissa. Muutaman kilometrin jälkeen poliisipartio sai autoilijan pysäytettyä.

Poliisin suorittaessa perinteisiä toimia selvisi, että kuljettajalta puuttui ajo-oikeus ja hän puhalsi alkometriin 1,04 mg/l tuloksen. Kyseinen tulos on promilleissa 2,36 promillea.

Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Lue myös:

    SOMET

    FACEBOOK
    INSTAGRAM
    TIKTOK
    TWITTER (X)
    THREADS
    Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

    puhelimen kuoret

    Viimeisimmät alueen artikkelit

    Vapaa-ajan asunnon pihassa paloi kaksi erillistä rakennusta ja maastoa Lappajärvellä

    LAPPAJÄRVI Mikkosentiellä Lappajärvellä sammutettiin lauantaina alkuiltapäivästä syttynyttä tulipaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 12.42. Etelä-Pohjanmaan...

    Noin puoli hehtaaria maastoa paloi Ähtärissä

    ÄHTÄRI Ähtärissä sammutettiin helatorstaina iltapäivällä maastopaloa Mikkolankyläntien tuntumassa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 14.46. Etelä-Pohjanmaan...

    Lapuan Tiistenjoella paloi maastoa helatorstaina

    LAPUA Lapuan Tiistenjoella syttyi maastopalo helatorstaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta Meijerintiellä kello 13.21. Etelä-Pohjanmaan...

    Tuoreimmat artikkelit

    Vapaa-ajan asunnon pihassa paloi kaksi erillistä rakennusta ja maastoa Lappajärvellä

    LAPPAJÄRVI Mikkosentiellä Lappajärvellä sammutettiin lauantaina alkuiltapäivästä syttynyttä tulipaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 12.42. Etelä-Pohjanmaan...

    Tulipalo tuhosi neljä rivitaloasuntoa Kärsämäellä – poliisi epäilee paloa tahallaan sytytetyksi

    KÄRSÄMÄKI Alavantiellä Kärsämäellä sammutettiin lauantain vastaisena yönä ja aamulla rakennuspaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta...