torstai, 29, helmikuu, 2024

Vahvasti päihtynyt mies aiheutti kolarin Riihimäellä torstaina iltapäivällä – ajeli samana iltana vielä vahvemmassa humalassa Janakkalassa

Näitä luetaan

JANAKKALA – RIIHIMÄKI

61-vuotias mies on työllistänyt Hämeen poliisia Kanta-Hämeessä torstaina 30. marraskuuta. Poliisipartio sai kello 16.15 aikaan ilmoituksen liikenneonnettomuudesta Koivistonkadulla Riihimäellä. Kyseessä oli kahden henkilöauton välinen peltikolari.

Koska osalliset eivät päässeet asiassa sopuun syyllisyydestä, kutsuttiin poliisi paikalle. Partion tullessa paikalle, selvisi, että 61-vuotias mies oli osunut paikalla olleeseen auton kuljettajan puoleiseen etukulmaan.

Partio puhallutti osalliset ja selvisi, että kyseinen kolaroitsija oli nauttinut alkoholia. Mies puhalsi seulonta-alkometriin 1,88 promillen lukemat. Mies kuljetettiin poliisipartion toimesta tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti törkeän rattijuopumusepäilyn. Miestä epäillään myös liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Mies päästettiin tarkkuusalkometrikokeen jälkeen vapaaksi ja noin kello 20.00 aikaan samasta autosta tuli ilmoitus Kolmostieltä Janakkalasta. Partio sai auton pysäytettyä ja tällä kertaa samainen mies puhalsi seulonta-alkometriin 2,19 promillea.

Tällä kertaa miestä ei päästetty tarkkuusalkometrikokeen jälkeen vapaaksi, vaan hänet toimitettiin poliisilaitokselle odottamaan selviämistä ja kuulusteluja. Tällä kertaa häntä epäillään törkeän rattijuopumuksen lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Liity Viranomaisuutisten WhatsApp -kanavalle klikkaamalla kuvaa, niin saat tiedon uusimmista uutisista heti tuoreeltaan! Liittyminen on täysin turvallista, sillä kukaan ei näe puhelinnumeroasi, ei edes ylläpito.

Näitä uutisia luetaan

- Mainos -

Tuoreimmat uutiset

Ihmisen pelastustehtävä päättyi surullisesti Kotkassa – VU:n tietojen mukaan alaikäinen poika menehtyi

Kotkasta kuuluu todella surullisia uutisia. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito saivat ilmoituksen ihmisen pelastustehtävästä valtatie 7:lle Kotkan Karhulaan myöhään keskiviikkona...
- Mainos -

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä