Vahvasti päihtynyt mies anasti auton Pietarsaaressa – autossa oli lapsi

Julkaistu

PIETARSAARI

Pohjanmaan poliisi tutkii Pohjanmaalla tapahtunutta epäiltyä rikoskokonaisuutta. Pohjanmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että Pietarsaaressa anastettiin tiistai-iltana kaupankäynnin ajaksi tyhjäkäynnille jätetty auto.

Autossa oli nuori poika odottamassa, kun hänelle tuntematon mies hyppäsi autoon ja lähti ajamaan sillä.

Auton varastanut henkilö ajoi kovalla vauhdilla Kråkholmantietä pitkin, menetti auton hallinnan ja ajautui lumipenkan päälle, johon auto jäi pohjastaan kiinni. Kyydissä ollut poika pakeni autosta ja pääsi turvallisesti kotiin. Hän ei loukkaantunut ulosajossa.

Paikalle tullut poliisipartio otti epäillyn autovarkaan kiinni. Hän puhalsi alkomittariin 1,12 mg/l. Kyseinen tulos on verrattavissa 2,54 promilleen.

Kiinniotettua miestä epäillään mm. moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, törkeästä rattijuopumuksesta, tuottamuksellisesta vapaudenriistosta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

puhelimen kuoret

Viimeisimmät alueen artikkelit

Pohjanmaan poliisin alueella on tehtailtu lukuisia polkupyörävarkauksia

POHJANMAAN POLIISIN ALUE Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella on tehtailtu lukuisia polkupyörävarkauksia viime aikoina, tiedottaa Pohjanmaan poliisilaitos. Pohjanmaan...

KRP tutkii Oma Säästöpankkiin liittyviä epäiltyjä arvopaperimarkkinarikoksia

OMA SÄÄSTÖPANKKI Keskusrikospoliisi tiedottaa aloittaneensa esitutkinnan epäillyistä niin sanotuista arvopaperimarkkinarikoksista, jotka liittyvät Oma Säästöpankkiin. KRP:n mukaan...

Poliisi valvoi viime viikolla tehostetusti suojaamattoman liikenteen turvallisuutta

TEHOVALVONTA Poliisi valvoi koko maassa viime viikolla suojaamattoman liikenteen turvallisuutta. Poliisihallitus tiedottaa, että suojatietä koskevien liikennesääntöjen...

Tuoreimmat artikkelit

Yksi henkilö menehtyi tulipalossa Espoon Kaupunginkalliossa

ESPOO Espoon Kaupunginkalliossa sammutettiin rakennuspaloa sunnuntaina illalla. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 17.56. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta...

Suru-uutisia Taipalsaarelta: ES:n mukaan nuori moottoripyöräilijä törmäsi puomiin ja menehtyi koulun pihalla

TAIPALSAARI Taipalsaarella sattui vakava onnettomuus myöhään lauantaina. Asiasta uutisoi ensimmäisenä aluemedia Etelä-Saimaa. Asia vahvistetaan medialle...