HELSINKI
Miestä epäillään kahdesta törkeästä rattijuopumuksesta ja kahdesta kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Helsingin poliisi nappasi parin tunnin aikana kiinni saman kuljettajan kahdesti Helsingissä perjantain vastaisena yönä. Asiasta kertoo Helsingin poliisilaitoksen liikennevalvontatoiminnon johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein.
Poliisipartio pysäytti ulkomaalaisen kuljettajan Helsinginkadulla torstaina 14. maaliskuuta kello 23.30 aikoihin. Partio puhallutti miehen ja hän puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuslukeman. Lisäksi partiolle selvisi, että mies oli ajo-oikeudeton.
Poliisi kirjasi asiasta rikosilmoituksen törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Poliisi laski miehen vapaaksi, ja kun edellisestä kiinnijäännistä oli kulunut aikaa noin kaksi tuntia, tapasi poliisi saman miehen jälleen Helsingin liikenteestä, tällä kertaa Mäkelänkadulta.
– Jälleen sama lukema. Tämä riitti yhdeltä yöltä, ulkomaalainen kuljettaja toimitettiin kiinniotettuna poliisivankilaan, Pasterstein kertoo.
Miestä epäillään tällä toisellakin kerralla törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.