VAKKA-SUOMI
Ettei otsikko liikaa aiheuta hämmennystä, mainittakoon, että se viittaa Lord Est:n Ralleissa kappaleeseen.
Talven tulo on nostanut esiin vaarallista käyttäytymistä liikenteessä Vakka-Suomen alueella. Lounais-Suomen poliisi on viimeisen viikon aikana joutunut Vakka-Suomessa puuttumaan useisiin tapauksiin, jossa ajoneuvoa on yleisellä tiellä tarkoituksella luistatettu.
– Asiasta on kirjattu useita sakkoja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Osassa tapauksista kuljettaja on määrätty väliaikaiseen ajokieltoon vakavasta piittaamattomuudesta liikenneturvallisuutta kohtaan, Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan.
Poliisi muistuttaa, että luistattelu ja kaikenlainen vaarallinen ajo asettaa vaaraan kuljettajan ja matkustajien lisäksi myös kaikki muut tienkäyttäjät.
Lue myös: Poliisia on työllistänyt Uudessakaupungissa mm. varkaus työmaalla sekä vahvasti päihtynyt kuljettaja