AVUSTUSPETOKSET
Sisco-konserniin liittyvät rikosepäilyt ovat edenneet asianosaisille loppulausuntojen antamista varten, kerrotaan Keskusrikospoliisista. KRP:n mukaan lopullinen päätös rikosepäilyjen syyteharkintaan siirtämisestä tehdään yhteistyössä Syyttäjälaitoksen kanssa.
Esitutkinnassa selvitetään, onko Sisco-konsernin toiminnassa haettu väärillä tiedoilla valtion tukeman sosiaalisen rakentamisen tukia, kuten korkotuettuja lainatakauksia. Esitutkinnassa on selvitetty sitä, onko hakemusten perusteella hyväksyttyyn rakentamiseen tarkoitetut korkotuki- ja takauslainat käytetty oikein.
Esitutkinnassa selvitään myös, onko valtion tuella rakennettu asuntoja muuhun kuin korkotukilain mukaisiin käyttötarkoituksiin.
Keskusrikospoliisi tutkii yhtätoista törkeää avustuspetosta, yhtä törkeää petosta sekä kahta avustuksen väärinkäyttöä. Rikosten epäillään ajoittuneen vuosille 2014–2019. Asianomistajana esitutkinnassa on Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus, eli ARA.
Esitutkinnassa on kuulusteltu 15 henkilöä rikoksesta epäiltynä, 25 todistajana ja yksi muun asianosaisen asemassa. Esitutkinta-aineisto käsittää noin 17 000 sivua.