LAPPI
Pääsiäisen tienoo on ollut Lapissa poliisin näkökulmasta varsin rauhallinen, tiedottaa Lapin poliisilaitos. Kuitenkin poliisia on työllistänyt useat rattijuopumustapaukset sekä pahoinpitelyt jonkin verran, mutta enimmäkseen liikenne on sujunut rauhallisesti ja ihmiset olleet iloisella mielellä.
Rattijuopumustapauksia sekä maanteillä, että maastossa.
Meri-Lapin alueella poliisi suoritti valvontaa maanteiden lisäksi maastossa moottorikelkoilla yhteistyössä Rajavartiolaitoksen kanssa. Poliisi kirjasi Meri-Lapin alueella yhteensä 17 rikosilmoitusta rattijuopumuksista. Tieliikenteessä poliisi kirjasi 13 rattijuopumusta ja kaksi törkeää rattijuopumusta. Maastoliikenteessä moottorikelkoilla ajettiin yksi perusmuotoinen ja yksi törkeä rattijuopumus.
Rovaniemen ja Ranuan alueella pääsiäisen ajan liikenteestä poliisi tapasi kaksi rattijuoppoa, joista toista epäillään rattijuopumuksesta ja toista törkeästä rattijuopumuksesta. Lisäksi yhden autoilijan lukemat jäivät hieman alle rangaistavuuden.
Kittilässä Levillä poliisi kirjasi pitkäperjantaina yhden rattijuopumuksen ja yhden törkeän rattijuopumuksen. Inarin liikenteessä poliisi tavoitti lauantaina yhden päihtyneen kuljettajan, jota epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.
Lisäksi Lapin poliisin liikenneryhmä on valvonut liikennettä erityisesti Enontekiön ja Kilpisjärven alueella sekä teillä, että maastossa. Nopeusvalvontaa poliisi on tehnyt pääsiäisliikenteessä eri puolilla Lappia.
Myös pahoinpitelyt ja häiriökäyttäytymiset työllistäneet poliisia.
Väkivaltatehtävät ja muu häiriökäyttäytyminen on työllistänyt poliisia jonkin verran. Pahoinpitelyitä on Lapin poliisilaitoksen alueella kirjattu perjantaista sunnuntaihin yhteensä 11 kappaletta, joista kolme perheväkivaltatehtäviä. Tunturialueella on ollut runsaasti väkeä liikkeellä ja poliisin putkassa ollut tungosta hieman normaalia enemmän. Kokonaisuudessaan kuitenkin pääsiäistä juhlittiin varsin maltillisin mielin koko Lapissa.