Varkauden puukotustapauksen epäilty on vangittu – rikosnimike koveni

VARKAUS – HURUSLAHTI

Tekoa tutkittiin aluksia asianimikkeellä törkeä pahoinpitely, mutta esitutkinnan edetessä ja asianomistajan antamien alkutietojen täsmennyttyä, tutkittavana olevan teon asianimikkeeksi on torstaina 20. heinäkuuta muutettu tapon yritys. 

Itä-Suomen poliisilaitoksen rikostutkinnassa on tutkittavana eteläisessä Pohjois-Savossa tapahtunut epäilty törkeä väkivallanteko. Itä-Suomen poliisi tiedotti tapauksesta ensimmäisen kerran keskiviikkona 19. heinäkuuta. Tuolloin poliisi kertoi, että Varkaudessa tapahtui tiistaina 18. heinäkuuta noin kello 13.45 – 14.15 välisenä aikana puukotus. Asianomistaja oli ajanut omalla autollaan Taipaleesta kotiinsa, Huruslahdenrantaan, jossa puukotus oli tapahtunut. 

Taipaleesta lähtiessään, oli asianomistaja ajanut risteyksessä toisen auton eteen. Väistämään joutunut autoilija oli suivaantunut tilanteesta ja lähtenyt seuraamaan asianomistajan autoa kaupungin läpi Huruslahdenrantaan. Asianomistajan pysähtyessä kotipihaansa, oli seuraaja mennyt asianomistajan auton luokse ja yllättäen lyönyt puukolla autosta nousemassa olevaa asianomistajaa.

Asianomistaja oli saanut teräaseen lyönnistä vamman käteensä. Lyönnin jälkeen tekijä oli poistunut paikalta.

Poliisi otti kiinni teosta epäillyn, vuonna 1996 syntyneen mieshenkilön, joka on vangittu Pohjois-Savon käräjäoikeuden määräyksellä todennäköisin syin tapon yrityksestä perjantaina 21. heinäkuuta. Poliisi tiedotti vangitsemisesta perjantaina aamupäivällä.

Tekoa tutkittiin aluksia asianimikkeellä törkeä pahoinpitely, mutta esitutkinnan edetessä ja asianomistajan antamien alkutietojen täsmennyttyä, tutkittavana olevan teon asianimikkeeksi on torstaina 20. heinäkuuta muutettu tapon yritys. 

Perusteluna tehdylle asianimikkeen muutokselle on teräaseella tehdyn teon tekotapa sekä asianomistajan päähän kohdistetun iskun suunta ja voimakkuus.

Viranomaisuutisten WhatsApp-kanavalle liittyminen kannattaa, sillä sieltä löydät kätevästi kaikki uutisemme!

Somet

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

puhelimen kuoret

Viimeisimmät alueen artikkelit

Saunamökki paloi tuntemattomasta syystä Kuopiossa

Kuopion Sorsasalossa Selluntiellä sijaitsevassa saunamökissä syttyi tulipalo myöhään perjantaina 1. maaliskuuta. Pohjois-Savon pelastuslaitos sai...

Tulipalo tuhosi hirsirunkoisen mökin Tuusniemellä

Tuusniemellä Kojanlahdentiellä sijaitsevassa mökissä syttyi tulipalo perjantaina iltapäivällä 1. maaliskuuta. Pohjois-Savon pelastuslaitos sai ilmoituksen...

Poliisi varoittaa venäjänkielisistä, poliisina esiintyvistä huijareista

Itä-Suomen poliisi varoittaa venäjänkielisistä, poliisina esiintyvistä huijareista. Venäjänkielisille henkilöille on tullut Itä-Suomessa huijaussoittoja, joissa...

Tuoreimmat uutiset

38-vuotias mies ja 36-vuotias nainen vangittiin Ulvilan lapsikaappaustapaukseen liittyen

ULVILA Viranomaisuutiset uutisoi keskiviikkona 10. heinäkuuta Lounais-Suomen poliisin tutkivan epäiltyä lapsikaappausta. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrottiin tuolloin,...

Yhtä henkilöä epäillään kahdesta törkeästä väärennyksestä ja törkeästä petoksesta Kirsti Paakkasen testamenttiin liittyen

KIRSTI PAAKKASEN TESTAMENTTI Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen vaativassa rikostutkinnassa on ollut tutkittavana edesmenneen Kirsti Paakkasen testamenttia koskeva...