torstai, 29, helmikuu, 2024

Varsinais-Suomessa eilen tapahtuneen takaa-ajotilanteen päärikosnimikkeeksi on kirjattu tapon yritys – poliisin henkilöstö sai vammoja

Näitä luetaan

VARSINAIS-SUOMI

Takaa-ajotilanne alkoi Uudenkaupungin Lokalahdelta ja päättyi Auransillalle Turkuun. Poliisin ajoneuvokalusto vaurioitui pysäytysyrityksissä ja myös poliisin henkilöstö sai vammoja.

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen pelastus- ja ensihoitohenkilöstöä hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle Turun jokirantaan perjantai-iltana 3. helmikuuta kello 19.47. Paikalla oli poliisi jo valmiiksi, sillä onnettomuutta edelsi takaa-ajotilanne.

Lounais-Suomen poliisilaitos julkaisi tapahtuneesta tiedotteen samana iltana, jossa se kertoi, että vahvasti päihtynyt kuljettaja pakeni poliisia perjantai-iltana. Takaa-ajo sai alkunsa iltaseitsemän aikaan Lokalahdelta. Kuljettaja pakeni poliisia huomattavalla ylinopeudella.

Poliisi yritti pysäyttää ajoneuvoa seurannan aikana, mutta pakeneva henkilöauto on poliisin toimenpiteistä huolimatta päässyt etenemään ennen lopullista pysähtymistä. Poliisin ajoneuvokalusto vaurioitui pysäytysyrityksissä ja myös poliisin henkilöstö sai vammoja.

Takaa-ajo päättyi lopulta usean ajoneuvon liikenneonnettomuuteen Auransillalle Turkuun, josta hänet otettiin kiinni. Tapahtumasarjasta selvittiin lievillä henkilövahingoilla.

Asian esitutkinta on alussa, mutta tutkinnassa saadun näytön perusteella asian päänimikkeeksi on kirjattu tapon yritys. Kuljettajaa epäillään lisäksi törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta.

Poliisin taktinen tutkinta jatkaa todisteiden keräämistä sekä henkilöiden kuulusteluja.

Liity Viranomaisuutisten WhatsApp -kanavalle klikkaamalla kuvaa, niin saat tiedon uusimmista uutisista heti tuoreeltaan! Liittyminen on täysin turvallista, sillä kukaan ei näe puhelinnumeroasi, ei edes ylläpito.

Näitä uutisia luetaan

- Mainos -

Tuoreimmat uutiset

Ihmisen pelastustehtävä päättyi surullisesti Kotkassa – VU:n tietojen mukaan alaikäinen poika menehtyi

Kotkasta kuuluu todella surullisia uutisia. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito saivat ilmoituksen ihmisen pelastustehtävästä valtatie 7:lle Kotkan Karhulaan myöhään keskiviikkona...
- Mainos -

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä