TUUSNIEMI
Pelastuslaitos hälytettiin ihmisen pelastustehtävälle Kangasrannantien tuntumaan Tuusniemen Liistelahteen keskiviikkona 15. toukokuuta iltapäivän taitteessa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen ihmisen pelastamisesta vedestä kello 12.19.
Pohjois-Savon pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Antti Korhonen kertoo, että veneellä järvellä ollut henkilö putosi veneestä noin 30 metrin päästä rannasta.
– Rannalla ollut henkilö oli kuullut avunhuudot ja mennyt auttamaan toisella soutuveneellä ja saanut henkilön rantaan kovalle maalle ennen pelastuslaitoksen saapumista kohteeseen, Korhonen jatkaa.
Tilanteesta selvittiin onneksi säikähdyksellä.