Venekatos ja maastoa paloi Kiteen Kesälahdella – kaksi moottorivenettä, katos sekä kalastusvälineistö tuhoutui

Julkaistu



POHJOIS-KARJALA

Palosta selvittiin materiavahingoin, tiedottaa Pohjois-Karjalan pelastuslaitos.

Pohjois-Karjalassa Kiteellä, tarkemmin Pyhäjärven rannassa Mustolantiellä Kesälahdella, paloi kevytrakenteinen katos torstaina 19. toukokuuta iltapäivällä. Hälytys palosta oltiin tehty kello 15.05.

Tilan väki laittanut rannalla sijaitsevaan katokseen polttomoottorikäyttöisen veden pumppaukseen tarkoitetun pumpun päälle, ja lähtenyt tarkastamaan vesilinjan pitävyyttä. Hetken kuluttua takaisin palattuaan, oli tilan väki huomannut, että rannalla sijaitseva katos on tulessa ja palo leviää lähialueen maastoon.

Pelastushenkilöstön saavuttua paikalle, rannalla ollut katos ja kaksi moottorivenettä sekä kalastusvälineistö oli palanut. Palo oli levinnyt maastoon noin 20×20 metrin alueelle, johon palo saatiin rajattua. Sammutusvettä pumpattiin läheisestä vesistöstä, jolla palo sammutettiin.

Oletettavasti palo sai alkunsa polttomoottorikäyttöisestä pumpusta. Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Lähteenä: Pohjois-Karjalan pelastuslaitos


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


puhelimen kuoret



Viimeisimmät alueen artikkelit

Auto-Konetalo Waschkon tiloihin murtauduttiin Kiteellä – vorojen matkaan kaksi henkilöautoa

KITEE Poliisi pyytää tapaukseen havaintoja. Itä-Suomen poliisi tutkii Pohjois-Karjalassa Kiteellä tapahtunutta törkeää omaisuusrikosta. Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan,...

Syrjäsalmella Kiteellä sattui öljyvahinko – työkoneesta valui hydrauliikkaöljyä vesistöön

KITEE Öljy poistettiin öljynimeytyspitkoa apuna käyttäen. Kiteellä tapahtui tiistaina 26. maaliskuuta aamuyhdeksän jälkeen pieni öljyvahinko Syrjäsalmella...

Omakotitalo kärsi mittavia palo- ja nokivahinkoja tulipalossa Kiteellä

KITEE Palon arvellaan saaneen alkunsa remonttitöistä, joita oli tehty aamupäivän aikana. Kiteellä Norotiellä paloi omakotitalossa maanantaina...

Tuoreimmat artikkelit

Moottoripyöräilijä menehtyi liikenneonnettomuudessa Nelostiellä Viitasaarella

VIITASAARI Nelostiellä Viitasaarella sattui vakava liikenneonnettomuus tänään iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen tieliikenneonnettomuudesta kello 13.25. Keski-Suomen pelastuslaitokselta...

Poliisi pysäytti auton oikeaan aikaan Lapissa – kuljettaja menetti tajuntansa ja lysähti poliisin käsivarsille

LAPPI Lapin poliisi kertoo onnekkaasta sattumasta, joka tapahtui viime vuoden loppupuolella. Poliisipartio oli pysäyttänyt vastaan...

Ihminen joutui veden varaan kanootin kaaduttua Mänttä-Vilppulassa

MÄNTTÄ-VILPPULA Pohjaslahden Hietalahdessa, Mänttä-Vilppulassa, hälytettiin pelastuslaitos vesipelastustehtävälle tänään perjantaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen ihmisen pelastamisesta...

Pohjois-Savossa on varastettu polkupyöriä jopa yli kahden miljoonan euron arvosta viimeisen kolmen vuoden aikana

KUOPIO Itä-Suomen poliisi on tehnyt selvityksen poliisin tietoon tulleista polkupyörävarkauksista Pohjois-Savon alueella vuosilta 2021-2024, tiedottaa...