VIHTI
Länsi-Uudellamaalla Vihdissä sattui lauantaina illantaitteessa vakava liikenneonnettomuus valtatie 2:lla. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Media tietää kertoa, että kyseessä oli kahden henkilöauton välinen nokkakolari. Yhteentörmäyksessä menehtyi yksi henkilö ja yksi loukkaantui. Loukkaantunut kuljetettiin ensihoitohenkilöstön toimesta sairaalaan. Autoissa oli ainoastaan niiden kuljettajat.
Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta kerrotaan IS:lle, että molemmat kuljettajat olivat keski-ikäisiä miehiä.
Fintrafficilta kerrotaan, että onnettomuus tapahtui Olkkalan liittymän ja Vanhan Porintien välisellä tieosuudella Olkkalantien risteyksestä muutamia satoja metrejä Porin suutaan.
Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrottiin alkuillasta, että tie oli katkaistu liikenteeltä pelastus- ja raivaustöiden ajaksi. Kiertotie järjestettiin etelästä tultaessa Olkkalantien kautta ja pohjoisesta tultaessa Vanhan Porintien kautta.
Hätäilmoitus onnettomuudesta tehtiin kello 17.25.