ESPOO
Länsi-Uudenmaan poliisi valvoi Aluehallintoviraston ja Verohallinnon kanssa takseja lauantaina viime lauantaina. Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että Espooseen keskittyneessä valvonnassa tarkastettiin 29 taksia. Valvonnan alueina olivat muun muassa Matinkylä, Tapiola, Leppävaara, Espoon keskus ja Olari.
Länsi-Uudenmaan poliisin mukaan eniten huomautettavaa oli luvanhaltijan ja kuljettajan tietojen näkymisessä asiakkaalle auton sisällä. Lisäksi AVI:n tarkastajat valvoivat työaikalain noudattamista eli sitä, että taksinkuljettaja pitää ajopäiväkirjaa ajoistaan.
Ajopäiväkirjapuutteita oli usealla kuljettajalla, neljällä sakon arvoisesti. 29 tarkastetusta taksista liikennevirhemaksun tai sakon sai lähes puolet kuljettajista, eli 14 kuljettajaa. Kokonaan luvattomia takseja ei tavattu, mutta yhden taksinkuljettajan ajolupa oli vanhentunut.
Vaikka monilla kuljettajilla oli petrattavaa, rikkeet olivat kuitenkin melko pieniä. Valvonta sujui hyvässä yhteisymmärryksessä taksinkuljettajien kanssa ja moni kiitteli valvontaa.
– Pienienkin asioiden kuntoon laittaminen, kuten juuri luvanhaltijan ja kuljettajan tietojen esillä oleminen, on omiaan ylläpitämään luottamusta taksiliikenteeseen, muistuttaa komisario Hannu Kontola Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta.
*Artikkelilistauksessa sekä somejulkaisuissa näkyvä artikkelikuva (Poliisi) on kuvituskuva ja se on otettu Helsingissä erään toisen taksivalvontaiskun yhteydessä.