LAHTI
Hämeen poliisi tutkii Päijät-Hämeessä jouluaaton vastaisena yönä tapahtunutta epäiltyä omaisuusrikosta.
Hämeen poliisilaitokselta kerrotaan, että mies oli jättäytynyt Lahden Hennalassa sijaitsevan kaupan WC-tiloihin kaupan sulkeutumisaikaan.
Kello 00.30 aikaan kaupan ulko-ovet olivat hälyttäneet ja lumihangessa oli jäljet, jotka johtivat Keijutien / Kivikadun suuntaan. Kauppa oli sulkeutunut 2,5 tuntia ennen hälytystä.
Poliisin koirapartio seurasi jälkiä ja tavoitti lähimetsiköstä mieshenkilön, jolla mukana runsas määrä alkoholijuomia ja tupakkatuotteita. Anastetut tuotteet palautettiin kauppaan ja mieshenkilö kuljetettiin Lahden poliisivankilaan odottamaan tulevaa jouluaattoa.
Miehen epäillään syyllistyneen varkauteen.