RAASEPORI
Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii Raaseporissa tapahtunutta epäiltyä rikoskokonaisuutta. Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan poliisin partioineen tiistaina aamuyöllä Raaseporissa Horsbäckin teollisuusalueella.
– Partio kohtasi alueella auton, joka kuljettajan aloittamasta pakomatkasta huolimatta päätyi poliisin haltuun. Auton kyydistä löytyi anastetuksi epäiltyä tavaraa, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mats Sjöholm Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta.
– Poliisipartio kohtasi tumman Volkswagen Passatin Gropintiellä noin kello neljän aikaan. Kuljettaja ei noudattanut poliisin antamaa pysäytysmerkkiä, vaan kääntyi kohti Hangontietä. Pakomatka jatkui muun muassa Tenholantien ja Österbyntien kautta, Sjöholm avaa takaa-ajon alkutilannetta.
– Tehtävälle liittyneet poliisipartiot menettivät joksikin aikaa näköyhteyden pakenevaan autoon, mutta pystyivät seuraamaan sen liikkeitä, sillä ajoneuvon jättämät holtittomasta ajotavasta kertoneet jäljet olivat helposti havaittavissa. Lopulta auto löytyi Kyrkbackantieltä, hän jatkaa.
Poliisipartiot olivat havainneet auton peräluukussa isoja kanistereita ja letkuja. Ajoneuvo myös haisi vahvasti polttoaineelta.
− Epäilemme, että poliisin sittemmin takavarikoiman auton kyydissä ollut polttoaine ja kupari ovat varastettuja. Pyydämmekin nyt havaintoja auton mahdollisista liikkeistä sekä siitä, mistä anastettu omaisuus mahdollisesti voisi olla peräisin, Sjöholm sanoo.
Havainnot voi välittää sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lansi-uusimaa@poliisi.fi tai puhelinnumeroon 0295 413 031 (vastaaja).
Poliisi tutkii tapahtunutta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, varkautena sekä niskoitteluna poliisia vastaan.