Yhden euron arvoinen oluttölkki kelpasi tapanäpistelijälle Lahdessa – poliisia työllisti Lahdessa myös murtomies ja huumerattijuoppo

Julkaistu


PÄIJÄT-HÄME

Poliisia on työllistänyt Päijät-Hämeessä, tarkemmin Lahdessa, ainakin tapanäpistelijä, itse teosta kiinni jäänyt murtomies sekä huumerattijuoppo, selviää Hämeen poliisilaitoksen tiedotteesta.

Huumerattijuoppo kiinni Saksalankadulla.

Parikymppisen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen kuljettamalla henkilöautoa huumaavan aineen vaikutuksen alaisena Saksalankadulla aikaisin maanantaina 6. kesäkuuta aamulla.

Murtomies kiinni verekseltään Ruolankadulla.

Parikymppisen miehen epäillään syyllistyneen varkauden yritykseen ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitoon.

Miehen epäillään käyneen varkaissa häkkikomeroissa ja yrittäneen murtautua kerrostaloon sorkkaraudalla Ruolankadulla aikaisin maanantaina 6. kesäkuuta aamulla. Miehellä oli ollut hallussaan puukko. Poliisi otti epäillyn kiinni verekseltään.

Euron arvoinen oluttölkki kelpasi tapanäpistelijälle.

Kolmekymppinen mies anasti 1 euron arvoisen oluttölkin sunnuntaina illalla Lahden keskustassa sijaitsevassa marketissa.

Näpistys oli 33. kerta vuoden sisällä. 

Lähteenä: Hämeen poliisilaitos


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Poliisi tapasi Lahdessa vahvasti päihtyneen kuljettajan ja Heinolassa tavakseen kortitta ajelevan kuljettajan

HEINOLA - LAHTI Hämeen poliisin partiot tapasivat Päijät-Hämeen liikenteestä sunnuntaina vahvasti päihtyneen kuljettajan sekä kuljettajan,...

Törkeän rattijuopumuslukeman puhaltanut mies ajoi poliisin ratsiaan Lahdessa

LAHTI Hämeen poliisin partio suoritti eilen lauantaina aamupäivällä puhallusratsiaa tiellä 24. Poliisin ratsiaan ajoi puoli...

Motoristin ajelut loppui ainakin muutamaksi kuukaudeksi Lahdessa – kaahasi kovan ylinopeuden

LAHTI Hämeen poliisin partio nappasi Päijät-Hämeen liikenteestä kiinni kaaharin eilen lauantaina illalla. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...

Tuoreimmat artikkelit

Suru-uutisia Rautjärveltä: Yksi henkilö menehtyi mönkijäonnettomuudessa

RAUTJÄRVI Rautjärveltä kuuluu surullisia uutisia. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen ihmisen pelastamisesta puristuksista tänään maanantaina iltapäivällä kello...

Turun poliisioperaatio: Ihmistä ammuttiin Varkkavuorenkadulla – epäillyt tavoitettiin Tampereentieltä

TURKU Lounais-Suomen poliisilla oli tänään maanantaina poliisioperaatio Turussa. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrottiin alkuun niukasti operaatiosta, mutta...

Näpistely espoolaisessa marketissa johdatti poliisin mittavamman varkauden jäljille

ESPOO Länsi-Uudenmaan poliisin tietoon tuli huhtikuun puolivälissä varkaus, jossa parkkipaikalla olleeseen pakettiautoon oli murtauduttu Espoonlahdessa....

Länsi-Uudellamaalla on murtauduttu 14 kampaamoon puolentoista kuukauden aikana

ESPOO - KIRKKONUMMI - VIHTI Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella on havaittu keväällä runsaasti tapauksia, joissa murtautumisen...