Yhteensä 15 alaikäistä nuorta epäiltynä Somerolla maaliskuussa tapahtuneeseen rikoskokonaisuuteen

Julkaistu

SOMERO

Nuoret käyttivät joukkotappelussa pesäpallomailoja ja teräaseita. Myöhemmin viisi henkilöä ryösti alaikäisen henkilön väkivaltaa käyttäen.

Lounais-Suomen poliisi on edistynyt maaliskuun alussa Somerolla tapahtuneiden nuorten väkivaltaisuuksien esitutkinnassa, tiedottaa Lounais-Suomen poliisilaitos. Poliisi kertoo tiedotteessaan, että rokonaisuuden rikosnimikkeet ovat tarkentuneet, ja rikoksista on epäiltynä tässä vaiheessa yhteensä 15 alaikäistä nuorta, joista yksi on vangittuna. Tutkittava juttukokonaisuus liittyy Somerolla 4.–5. maaliskuuta tapahtuneisiin nuorten väkivallantekoihin, joista uutisoimme aiemmin.


Poliisin esitutkinnassa saamien tietojen mukaan nuoret suunnittelivat Salon seudulle joukkotappelua maaliskuun ensimmäiselle viikonlopulle. Tappelun tarkoituksena oli selvittää aiemmin nuorten välille syntyneitä erimielisyyksiä, jotka juonsivat juurensa ainakin kahden viikon taakse.

Nuoret käyttivät pesäpallomailoja ja teräaseita.

Joukkotappelua suunniteltiin aluksi Saloon, mutta tapahtumaketju johti lopulta lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Somerolla sijaitsevalle mökille, jonne oli kokoontunut juhlimaan useita kymmeniä, pääosin alaikäisiä nuoria.

– Esitutkinnassa on ilmennyt, että noin kymmenen nuoren joukko tunkeutui sisälle mökkiin rikkomalla oven ja ikkunan. Nämä mökkiin tunkeutuneet nuoret olivat varustautuneet muun muassa pesäpallomailoin, nyrkkiraudoin sekä teräasein, ja he kohdistivat väkivaltaa mökissä olevia nuoria kohtaan, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jutta Store Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Samanaikaisesti mökin ulkopuolella oli useita kymmeniä nuoria. Poliisi tutkii tapahtumia tässä vaiheessa törkeänä kotirauhan rikkomisena, vahingontekona, laittomana uhkauksena, varkautena ja useana pahoinpitelyrikoksena. 

– Rikoksesta epäiltynä on tässä vaiheessa kymmenen nuorta ja väkivallanteon uhrien asemassa on seitsemän nuorta. Kaikki osalliset ovat alle 18-vuotiaita, Store sanoo.

Uhrit saivat välikohtauksessa lieviä vammoja.

Ryöstö kaupan pihalla kuula-aseella uhaten.

Mökin tapahtumien jälkeen välienselvittely jatkui samana yönä kostotoimilla Someron keskustassa ruokakaupan parkkipaikalla. Siellä 16-vuotiaan pojan epäilleen joutuneen pahoinpitelyn ja ryöstön kohteeksi. Epäilty ryöstö tapahtui kuula-aseella uhkaamalla, ja tekijät olivat naamioituneita.

Teosta on epäiltynä viisi alle 18-vuotiasta nuorta, joista pääepäilty on edelleen vangittuna.

Lue myös:

    SOMET

    FACEBOOK
    INSTAGRAM
    TIKTOK
    TWITTER (X)
    THREADS
    Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


    puhelimen kuoret




    Viimeisimmät alueen artikkelit

    Poliisi kertoo tutkivansa Raumalla tapahtunutta kuolemaa henkirikoksena

    Raumalla on tapahtunut viime vuoden joulukuussa epäilty henkirikos. Lounais-Suomen poliisilaitos tuli asiasta julki torstaina...

    Poliisi: Viallinen pata aiheutti Salon ilotuliteonnettomuuden – yhtä henkilöä epäillään rikoksesta

    Poliisi on saanut valmiiksi Salon kauppakeskus Plazan joulunavauksessa 17. marraskuuta 2023 tapahtuneen ilotulitusonnettomuuden tutkinnan....

    Raumalla murtauduttiin omakotitaloon – poliisi tutkii törkeänä varkautena ja pyytää havaintoja

    Poliisi tutkii Raumalla maanantaina 26. helmikuuta tapahtunutta epäiltyä törkeää omaisuusrikosta. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että...


    Tuoreimmat artikkelit

    Yksi henkilö menehtyi tulipalossa Espoon Kaupunginkalliossa

    ESPOO Espoon Kaupunginkalliossa sammutettiin rakennuspaloa sunnuntaina illalla. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 17.56. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta...

    Suru-uutisia Taipalsaarelta: ES:n mukaan nuori moottoripyöräilijä törmäsi puomiin ja menehtyi koulun pihalla

    TAIPALSAARI Taipalsaarella sattui vakava onnettomuus myöhään lauantaina. Asiasta uutisoi ensimmäisenä aluemedia Etelä-Saimaa. Asia vahvistetaan medialle...

    Yksi henkilö menehtyi tulipalossa Espoon Kaupunginkalliossa

    ESPOO Espoon Kaupunginkalliossa sammutettiin rakennuspaloa sunnuntaina illalla. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 17.56. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta...

    Suru-uutisia Taipalsaarelta: ES:n mukaan nuori moottoripyöräilijä törmäsi puomiin ja menehtyi koulun pihalla

    TAIPALSAARI Taipalsaarella sattui vakava onnettomuus myöhään lauantaina. Asiasta uutisoi ensimmäisenä aluemedia Etelä-Saimaa. Asia vahvistetaan medialle...