PIRKANMAA
Onnettomuudessa oli osallisena yksi henkilö. Onnettomuuteen johtaneita syitä tutkitaan.
Pirkanmaan pelastuslaitoksen pelastushenkilöstöä liikenneonnettomuustehtävälle Vesilahdentielle Lempäälään maanantaina 3. lokakuuta iltakymmenen jälkeen.
Pelastuslaitoksen mukaan kyseessä on henkilöauton ulosajo. Onnettomuudessa oli osallisena yksi henkilö, henkilöauton kuljettaja, joka loukkaantui vakavasti. Pelastuslaitos irrotti kuljettajan ajoneuvosta ja ohjasi liikennettä.
Ulosajon syytä tutkitaan.
Onnettomuus aiheutti liikennehaittaa noin tunnin ajan. Tie suljettiin kokonaan liikenteeltä ja kiertotie järjestettiin Lempääläntielle Mantereentien ja Koskenkyläntien kautta.
Sisä-Suomen poliisilaitos ei ole tiedottanut tapahtuneesta.