SUOMUSSALMI
Pelastus- ja sammutustyöt ovat vielä kesken.
Suomussalmella syttyi tulipalo vapaa-ajan asunnossa Viitostien varrella iltaseitsemän jälkeen lauantaina 30. maaliskuuta.
Päivystävä palomestari Kainuun pelastuslaitokselta kertoi jo pelastuslaitoksen ensitiedotteessa, että kun pelastuslaitoksen ensimmäinen yksikkö pääsi kohteeseen, oli yksikerroksinen mökki jo täyden palon vaiheessa.
Pelastus- ja sammutustyöt ovat vielä kesken. Myöskään palon syttymissyystä ei ole tietoa.
Kello 21.15 aikaan poliisin Oulun johtokeskuksesta kerrottiin Viranomaisuutisille, että työt kohteessa ovat edelleen kesken. Paikalla on useita pelastuslaitoksen yksiköitä sekä yksi poliisin partio.
Oulun poliisin johtokeskuksesta kerrotaan myöhemmin, että tulipalossa menehtyi yksi henkilö. Asiaan ei epäillä liittyvän rikosta.