NAANTALI
Viranomaisia hälytettiin ihmisen pelastustehtävälle Varsinais-Suomeen Naantaliin sunnuntaina iltapäivällä. Asiasta uutisoi Yle Uutiset.
Yle Uutiset kertoo, että Ajolantien lähettyvillä olleet retkiluistelijat olivat huomanneet jäässä olevaan reikään johtavat auton jäljet. Avannossa kellui erilaista irtaimistoa kuten pahvimukeja. Paikalta johti kahdet jäljet kohti rantaa.
– Läheisestä mökistä tavattu henkilö kertoi nähneensä jäällä kaksi henkilöä puolen päivän aikaan, Turun meripelastuskeskuksen meripelastusjohtaja Jussi Ikola kertoo Yle Uutisille.
Autossa oli ollut kaksi henkilöä, jotka tavoitettiin. He olivat päässeet kuivin jaloin ulos autosta. Pelastuslaitoksen sukeltajat totesivat noin 20 metrin syvyydessä meren pohjassa olleen auton tyhjäksi.
Meripelastusjohtaja antaa opastuksia sekä kaksikolle, että yleisesti Ylen Uutisissa. Johtaja muistuttaa, että viranomaisille olisi aina syytä ilmoittaa, mikäli ajoneuvo vajoaa jäihin tai tilanne muuten voi aiheuttaa ulkopuolisissa huolta. Nyt onnettomuuspaikka sitoi niin pelastuslaitoksen, poliisin kuin meripelastuskeskuksen resursseja, vaikka akuuttia hätää ei ollut. Tässäkin tapauksessa soitto olisi ollut tarpeen. Nyt he päättivät soittaa itselleen taksin, johtaja toteaa.
Hätäilmoitus tapahtuneesta tehtiin kello 15.29.