KOTKA
Toisen auton kuljettaja poistui kolaripaikalta jalkaisin, mutta poliisi tavoitti hänet pian ja hänetkin toimitettiin sairaalahoitoon, Yle tietää kertoa. Autoissa oli vain niiden kuljettajat.
Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle Karhulantien ja Ahlströmintien risteykseen Kotkaan keskiviikkona 29. maaliskuuta päivällä. Onnettomuudesta uutisoi mm. Yle.
Kymenlaakson pelastuslaitokselta kerrotaan Yle Uutisille, että Karhulantien ja Ahlströmintien risteyksessä tapahtui kahden henkilöauton kylkikolari. Kolarin voimasta meni muun muassa liikennevaloja poikki.
Pelastushenkilöstö joutui irrottamaan kuljettajan toisesta autosta. Kuljettaja loukkaantui vakavasti ja hänet kuljetettiin helikopterilla Meilahden sairaalaan. Toisen auton kuljettaja poistui kolaripaikalta jalkaisin, mutta poliisi tavoitti hänet pian ja hänetkin toimitettiin sairaalahoitoon, Yle tietää kertoa. Autoissa oli vain niiden kuljettajat.
Onnettomuudesta tehtiin ilmoitus hätäkeskukseen kello 12.47.