YLIVIESKA
Ensihoito kuljetti uhrin sairaalahoitoon Ouluun. Poliisin tietojen mukaan hänen tilansa on vakaa. Koululle järjestettiin kriisiapua tapahtuneen jälkeen.
Ylivieskan poliisi ja ensihoito hälytettiin tiistaina 28. maaliskuuta päivällä kello yhdentoista jälkeen väkivaltarikostehtävälle Kaisaniemen koululle Ylivieskaan. Oulun poliisilaitos tiedotti tapauksesta ensimmäisenä twittertilillään kello 11.52. Tuolloin poliisi ei osannut kertoa kuin sen, että koululla on tapahtunut puukotus, jossa nuori oli puukottanut toista nuorta, ja että epäilty tekijä on poliisin hallussa.
Poliisi julkaisi tiistaina iltapäivällä tapahtuneeseen jatkotiedotteen, jossa se kertoo, että poliisi aloitti tutkinnan paikkatutkinnalla ja epäillyn puhuttamisella. Sekä epäilty, että uhri ovat koulun oppilaita ja yli 15-vuotiaita. Epäilty ilmoittautui poliisille itse teon jälkeen.
Ensihoito kuljetti uhrin sairaalahoitoon Ouluun. Poliisin tietojen mukaan hänen tilansa on vakaa. Koululle järjestettiin kriisiapua tapahtuneen jälkeen.
Poliisi ei ainakaan vielä tiedotteessaan kerro, miten puukotus oli tapahtunut ja mikä sen motiivi oli. Poliisi tutkii tapahtunutta tapon yrityksenä.
Kaisaniemessä opiskelee tällä hetkellä 431 oppilasta, selviää Peda.netin kouluinfosta. Henkilökuntaa Kaisaniemessä on reilut 70: opettajia, koulunkäynninohjaajia sekä oppilashuollon, ruokalan ja kanslian väkeä.