HYVINKÄÄ
Hyvinkäällä Kirjavantolpan kaupunginosassa sijaitsevan kerrostalon rappukäytävässä sunnuntaina 3. maaliskuuta riehunut ja vahinkoa aiheuttanut mies päätyi poliisin huostaan, tiedottaa Itä-Uudenmaan poliisilaitos.
Rikosylikomisario Anssi Murto Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kertoo poliisin partion saaneen tehtävän kohteeseen iltapäivällä. Ilmoituksen mukaan mies riehui rappukäytävässä ja sen ulkopuolella.
– Mies muun muassa rikkoi yhden asunnon postiluukun ja suihkutti jauhesammuttimesta sammutusvaahtoa rappukäytävään ja paikalle saapuneen poliisiauton päälle, Murto avaa miehen aikaansaannoksia.
Murron mukaan mies saatiin poliisin haltuun vasta, kun poliisi kertoi käyttävänsä voimakeinoja, jos meno ei rauhoitu. Mies otettiin lopulta kiinni rikoksesta epäiltynä ja toimitettiin Hyvinkään poliisivankilaan.
– Poliisivankilalla tehdyssä henkilötarkistuksessa miehen hallusta löytyi huumausaineeksi epäiltyä ainetta, joten virkamiehen vastustamisen, kotirauhan rikkomisen ja vahingonteon lisäksi miehen epäillään syyllistyneen myös huumausainerikokseen, sanoo Murto.
Poliisivankilassa vietetty yö ei rauhoittanut miestä, vaan päästyään sieltä pois, syyllistyi mies heti seuraavana aamuna vahingontekoon rikkomalla oman asuntonsa olohuoneen ikkunalasin. Paikalle saapuneelle poliisin partiolle mies kerto syyksi, ettei keksinyt muuta keinoa päästä sisälle kotiinsa. Avaimet ja kännykkä olivat mieheltä tuossa vaiheessa kadoksissa.